Pääkirjoitus: Mökkeilyn suosio palasi – ja voi jatkua pandemian päätyttyäkin - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Mökkeilyn suosio palasi – ja voi jatkua pandemian päätyttyäkin

Kun pandemia pysäytti matkailun, moni huomasi kuinka hienoa suomalaisen luonnon keskellä lomailu on.

Pandemia palautti mökkiloman suomalaiseksi suosikiksi.­

2.3. 21:00

Vuoden kestänyt koronapandemia on muuttanut arkea Suomessakin. Suurin osa muutoksista hankaloittaa elämää ja vähentää valinnanvapauksia. Mutta jotkut muutokset voivat olla hyvästäkin.

Yksi yllätys on mökkeilyn suosion paluu. Helsingin Sanomien mukaan tammikuussa 2021 tehtiin 45 prosenttia enemmän mökkikauppoja kuin edellisvuonna samaan aikaan.

Yleensä mökit menevät huonoksi kaupaksi keskellä talvea. Näitä lomaunelmia toteutetaan mieluummin kesällä.

Moni on pitänyt kotimaassa mökkiä vanhanaikaisena touhuna. Ulkomaille on päässyt halvalla, ja hotellilomailu on huoletonta. Mökki vaatii huolenpitoa ja korjaamista. Se voi olla melkoinen rahareikäkin.

Mutta pandemia on osoittanut, että rajat eivät aina aukeakaan edes suomalaisturisteille. Vaikka maailman suurkaupunkeihin tai lomarannoille pääsikin yhtä helposti kuin ennen, olo ei niissä välttämättä tuntuisi kovin turvalliselta.

Suomalainen mökkeilykulttuuri on parin sukupolven ikäistä. Aiemmin vain kaupunkien varakkaalla väellä oli varaa kesähuvilaan.

1960- ja 1970-luvuilla suuret ihmisjoukot muuttivat maalta töihin kaupunkeihin ja Ruotsiinkin. Yhteys luontoon ja mielellään omaan kotiseutuunkin haluttiin säilyttää. Mökiltä käsin saattoi säilyttää yhteyden sukulaisiin ja ystäviin.

 Pandemian aikana etätyö on osoittautunut kuviteltua helpommaksi järjestää. Moni on tehnyt sitä mökiltä käsin.

Joillekin toki riitti rantamaisema vähän vieraammissakin maisemissa. Autoilun yleistyminen helpotti loma-asunnolle siirtymistä.

Tutkimusten mukaan mökkien omistajat ovat nykyään varsin ikääntynyttä väkeä. Osin tämä hämää, koska mökki voi olla yhä usean sukupolven ja perheen kohtaamispaikka. Kohtuullista tietysti olisi, että sen hoito ei ole vain mummon ja papan vastuulla.

Joskus mökit aiheuttavat ikäviäkin riitoja perikunnan kesken. Joskus ne jäävät vain lahoamaan metsän keskelle. Sellainen näky on surullinen.

Maalaiskunnat toivoisivat mökkiläisistä pysyvämpiäkin asukkaita. Pandemian aikana etätyö on osoittautunut kuviteltua helpommaksi järjestää. Moni on tehnyt sitä mökiltä käsin.

Totuus selviää pandemian päättyessä. Onko mökkivillitys vain ohi menevä muoti, kun rajat taas aukeavat?

Ei varmasti kaikille, sillä moni löytää suomalaisen luonnon riemut loppuiäkseen. Koronavirus hiipuu, mutta turvatoimet tekevät ulkomaan matkailun astetta hankalammaksi pitkäksi aikaa. Kun uusia pandemianuhkia ilmaantuu, niihin reagoidaan entistä helpommin.

Suomalaisen mökkeilyn suosio säilyy.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?