Pääkirjoitus: Koronataistelun loppukiri on pitkä – kansa tarvitsee selkeitä ohjeita eikä loputtomia tsemppiviestejä - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Koronataistelun loppukiri on pitkä – kansa tarvitsee selkeitä ohjeita eikä loputtomia tsemppiviestejä

Suomalaiset uskovat hyvin koronaohjeita, jos he ymmärtävät niitä.

Suomalaiset tottelevat hyvin koronaohjeita, jos he ymmärtävät niitä ja pitävät toimia järkevinä. Hallituksen viestit eivät viime aikoina ole olleet kovin selkeitä.­

25.2. 16:11

Hallitus kertoi torstaina aamupäivällä infossaan, että Suomi menee koronan vuoksi sulkutilaan. Hallituksen mukaan Suomessa vallitsevat poikkeusolot, ja asia todetaan yhteistoiminnassa presidentin kanssa.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että rajoituksiin tulee tiukennuksia 8.–28. maaliskuuta epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla.

Tässä on hallituksen ensimmäinen kompastuskivi. Se on pitkin pandemiaa kertonut, että toimien on tarkoitus olla ennakoivia, oikea-aikaisia ja selkeitä.

Nyt ei ole selkeää eikä ennakoivaa. Valtaosa kansalaisista on pudonnut kelkasta eri alueilla voimassa olevista erilaisista säännöistä. On vaiheita, tasoja, suosituksia ja määräyksiä. Puheen pitäisi olla paljon konkreettisempaa.

Toinen hämmästyksen aihe koskee sitä, miten uskomattoman vaikeaa ravintoloiden sulkeminen on ollut. Pandemiaa on kestänyt nyt vuoden. Baarien ja yökerhojen sulkemisesta on puhuttu joka vaiheessa, mutta sen mahdollistavia työkaluja ei ole saatu aikaan. Nyt turvaudutaan jälleen perustuslain 23. pykälään, jolla kaikki ravintolat suljetaan. Esitys yritetään saada eduskunnassa läpi noin viikossa.

Eli vieläkin viikko lisäaikaa. Jos lailla on kiire, miksei sitä anneta heti? Sen jälkeen eduskunta viikonlopputöihin ja laki voimaan niin pian kuin mahdollista.

Nyt he, jotka vähän välittävät suosituksista, turvaväleistä ja koko koronasta, ottavat reilussa viikossa ilon irti baareissa. Sitten katsellaan taas nousevia koronalukuja.

Suomi on selvinnyt koronasta hyvin. Hetkittäin tuntuu siltä, että ennen kaikkea siksi, että olemme kaukana kaikesta. Virusmuunnos käyttäytyy kuitenkin Suomessa täsmälleen niin kuin se on käyttäytynyt muuallakin – valtaa alaa. Lisäksi se tarttuu paljon herkemmin kuin alkuperäinen virus.

On vaikea nähdä, miten tilanne olisi kolme viikon sulun jälkeen olennaisesti parempi. Rokotteita ehditään antaa jonkin verran, mutta minkäänlaista suojaavaa kattavuutta ei kolmessa viikossa saavuteta. Hallitus puhuu valosta ja loppukiristä. Valoa tulee kyllä, koska päivät pitenevät, mutta mitenkään erityisen valoisalta koronatilanne ei näytä. Ihmiset kestävät huonosti sitä, että tilanteen sanotaan paranevan, eikä se sitten paranekaan. Ei kannata luvata, mitä ei voi pitää.

Sitäkin sietää ihmetellä, miten kuntavaaleista ja niiden pitämisestä korona-aikana ei ole selvää suunnitelmaa. Eivät vaalit yllätyksenä tule. Toisaalta on sanottava, että jos puolueet pelkäävät siirtää vaaleja, heikolla pohjalla ollaan. Eivätkö he usko, että kannatusta riittää enää muutaman kuukauden kuluttua?

Suomalaiset tottelevat hyvin koronaohjeita, jos he ymmärtävät niitä ja pitävät toimia järkevinä. Hallituksen viestinnän pitää olla paljon selkeämpää. Ei enää yhtään uusia tasoja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?