Pääkirjoitus: Tiedon puute ja salailu ruokkivat rokoteriitelyä – ja toistavat keväisen suojainsotkun virheitä - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Tiedon puute ja salailu ruokkivat rokoteriitelyä – ja toistavat keväisen suojainsotkun virheitä

EU:n ja kansallisten viranomaisten on parannettava rokotustahdin lisäksi tiedottamisen laatua ja avoimuutta.

13.1. 21:00

Tieto luo tuskaa, sanotaan. Ehkä, mutta vaihtoehto on vielä pahempi. Tiedon puute tekee tilaa luulolle ja epäluulolle – ja katteettomille toiveille ja katkerille pettymyksille.

Tämä on koettu koronakriisin eri vaiheissa, kuten kevään suojainsotkuissa ja nyt ryöpsähtelevissä rokoteriidoissa.

Kevään varustejupakassa mielialat vaihtelivat samaa tahtia kuin mielikuvat suojainten varasto- ja hankintatilanteista heilahtelivat laidasta toiseen.

Suomen varautumista kehuttiin ja hämmästeltiin ulkomaita myöten, kunnes varmuusvarastoista löytyikin vanhentuneita ja epäkelpoja varusteita. Sitten alkoivat hätäiset hankinnat ja heti perään kinastelu, kenen syytä sotku oli.

Suojainsotkussa hallitsevaksi mielikuvaksi nousi sähellys ja epämääräinen epäily, onko Suomen varautumisen aste ja laatu oikeastaan kenenkään tiedossa saati hallinnassa.

Nyt maskeja ja muita varusteita riittää kaikille, ja suojautumista olisi jo tarkoitus täydentää rokottamisella. Mutta mielikuva kriisitoimista on silti yhtä epämääräinen kuin keväällä.

Suojainsählingin tilalle on nyt ryöpsähtänyt yhtä sekava rokoteriitely.

Loppuvuoden lupaavat rokoteuutiset ennättivät herättää toiveita tuota pikaa alkavista massarokotuksista ja pikaisesta paluusta "vanhaan normaaliin".

Toiveet ovat jo vaihtuneet pettymykseen, sillä rokottaminen on Suomessa ja muissa EU-maissa alkanut selvästi toivottua ja odotettua hitaammin.

Meneillään on ankara kiistely, onko rokotteita tilattu ja tulossa liian vähän ja liian hitaasti, kuinka paljon rokotteita on mistäkin erästä menossa eri maihin – ja kuka on tällä kertaa syyllinen.

Rokotekinastelu on alkanut Suomen lisäksi useissa muissa EU-maissa. Osa kiukusta on kohdistunut EU:n komissioon, joka vastaa EU-maiden yhteisistä rokotetilauksista ja keskitetyistä kaupoista lääkevalmistajien kanssa.

Ehkä osin ylimittaiset toiveet ja niitä seurannut riitaisa pettymys selittyvät sillä, että EU:n rokotetilauksista ja eri EU-maiden rokotetoimituksista on vaikea saada selkeää ja luotettavaa kuvaa.

Toistaiseksi julki tulleet tiedot – ja niistä syntyneet mielikuvat – eri EU-maille tilatuista ja toimitetuista rokotemääristä ovat osin sekavia ja epämääräisiä.

Niinpä nyt vuorostaan rokoteohjelmista on liikkeellä tiedon asemesta luuloja ja epäluuloja.

Epätietoisuus heikentää luottamusta kriisitoimiin, ja siksi EU:n ja kansallisten viranomaisten on parannettava rokotustahdin lisäksi tiedottamisen laatua – ja kerrottava avoimesti rokotetilausten ja -toimitusten todellinen tila.

Luulo ja epäluulo luovat vielä enemmän tuskaa kuin tieto.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?