Pääkirjoitus: Putinia ihaileva Trump on yhä uhka – Kreml on oudon hiljaa Capitolin mellakasta ja Trump Venäjän uudesta jättihakkeroinnista - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Putinia ihaileva Trump on yhä uhka – Kreml on oudon hiljaa Capitolin mellakasta ja Trump Venäjän uudesta jättihakkeroinnista

Katkera, syytteitä pelkäävä, suurissa veloissa oleva ja omissa suuruudenkuvitelmissaan elävä Trump voi tehdä vielä paljon tuhojaan Yhdysvalloille, Venäjä-erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa.

Donald Trump vaikuttaa ihailevan yhä edelleen Vladimir Putinia, vaikka Yhdysvaltain viranomaiset syyttävät jo avoimesti Venäjää uudesta massiivisesta tietomurrosta. Kuvassa presidentit Helsingissä kesällä 2018.

8.1. 21:00

Kun Yhdysvalloissa pääsi valloilleen Capitol-kukkulan rähinäkaaos, Venäjällä hiljennyttiin ortodoksisen joulun viettoon. Kremlin suunnalta hiljaisuus onkin ollut suorastaan korviahuumaavaa.

Sen paremmin presidentti Vladimir Putin kuin hänen lehdistösihteerinsä Dmitri Peskovkaan eivät ole kommentoineet sanallakaan presidentti Donald Trumpin kannattajien järjestämää mellakkaa ja Joe Bidenin vaalivoiton sinetöinnin törkeää sabotointiyritystä.

Hiljaisuus ei tarkoita suinkaan sitä, etteivätkö Washingtonin sekasorto ja Trumpin virkakauden katkera loppunäytös kiinnostaisi Kremliä. Pikemminkin se tarkoittaa sitä, että Putin noudattaa periaatetta, jonka mukaan ”ollaan hiljaa, niin saadaan kalaa”.

Kremlin suunnalta on taatusti hykerryttävää katsoa, kuinka nololla tavalla Trump takertuu valtaansa ja kuinka Yhdysvaltain turvallisuuskoneisto ei pysty suojelemaan edes kongressia mellakoijien hyökkäykseltä.

Tästedes Putinin on entistä helpompi sanoa venäläisille, että sellaista kaoottista demokratiaa – kuten demokratian läntisessä mallivaltiossa nyt on – Venäjä ei tarvitse, kuten ei totisesti tarvitsekaan.

Capitol-kukkulalle rynnänneet harhaisiin valtakuvitelmiin hurahtaneet trumpistit eivät toimineet Kremlin ohjauksessa, mutta ainakin osa heistä on ollut jo vuosikausia Venäjän liikkeelle laskemien salaliittoteorioiden vaikutuspiirissä.

Kreml ei ole tietenkään Yhdysvaltain sekasorron alkusyy, mutta edesauttamalla Trumpin valintaa vuoden 2016 vaalihakkeroinnin ja somevaikuttamisen avulla se on pystynyt puhaltamaan silti lisää voimaa kaaoksen liekkeihin.

Maailmalla moni tuntuu odottavan nyt kuumeisesti tammikuun 20. päivää eli hetkeä, jolloin Biden astuu presidentiksi. Trumpin muodostama uhka ei kuitenkaan lopu siihen, vaan se saattaa jatkua vain uudessa muodossaan.

Katkera, syytteitä pelkäävä, suurissa veloissa oleva ja omissa suuruudenkuvitelmissaan elävä ex-presidentti voi tehdä vielä paljon tuhojaan Bidenin virkakauden ensimmäisinä kuukausina.

 Jokin hyvin sitkeä side Trumpilla tuntuu olevan Putiniin.

Kun Trump väistyy virastaan, hänellä on ainakin periaatteessa yhä muistissaan kaikki Yhdysvaltain presidentin saamat tiedustelutiedot ja valtionsalaisuudet, joiden murusistakin esimerkiksi Venäjä olisi erittäin kiinnostunut.

Trump Towerin ovia saattaakin kolkutella pian liuta venäläisiä ”liikemiehiä”, jotka osaavat imarrella sopivasti Trumpia ja pystyvät tarjoamaan tälle erilaisia bisnesdiilejä Kremlin kulissientakaisella siunauksella.

Yhdysvalloissa on ollut tapana, että entiset presidentit saavat edelleen tietyn määrän uutta valtiollista salassa pidettävää tietoa ja toimivat samalla uuden presidentin taustatukena. Trumpin myötä tämä käytäntö jää todennäköisesti hyllylle, sillä Biden tuskin uskaltaa ottaa mitään riskiä Trumpin kohdalla.

Kaiken lisäksi Biden astuu virkaansa tilanteessa, jossa Yhdysvaltoja ravistelee uusi ja vielä vuotta 2016 pahempi tietomurto. Hakkereiden onnistui tunkeutua jopa useiden satojen Yhdysvaltain hallintoelinten ja suuryritysten verkkoihin SolarWindsin ja FireEyen ohjelmistopalvelujen kautta.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset ovat sanoneet jo suoraan, että tuoreen tietomurron takana on todennäköisesti Venäjä ja tuhojen korjaaminen kestänee vuosia. Mutta mitä on tehnyt Trump? Ei ole ainakaan jyrähtänyt Putinille.

Jokin hyvin sitkeä side Trumpilla tuntuu olevan Putiniin, ja se on edelleen vaaran paikka.

– Minä pidän Putinista ja hän pitää minusta, Trump selitti syksyllä vaalikiertueellaan.

Varmaankin niin. Tosin syy siihen, miksi Putin pitää Trumpista lienee aivan jotain muuta kuin minkä Trump itse luulee sen olevan.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien erikoistoimittaja

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?