Pääkirjoitus: Naantali tästä enää puuttuikin – Nesteen öljyjalostamon lopettaminen iski budjettiriiheen pommin lailla - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Naantali tästä enää puuttuikin – Nesteen öljyjalostamon lopettaminen iski budjettiriiheen pommin lailla

Hallitus aloitti budjettiriihensä vaikeiden ja sumuisten talousnäkymien edessä. Heti alkuun Säätytalolle tuli tieto, että Neste aikoo lakkauttaa Naantalin öljynjalostamonsa.

­

14.9. 21:00

Hallitus aloitti maanantaina budjettiriihen, jonka kaltaista ei ole ennen nähty. Valtiontaloutta joudutaan suunnittelemaan koronaviruksen takia sumussa, ikään kuin huppu päässä. Näkyvyys on heikko, ja tulevaisuuden ennustajat ovat harvassa. Arkikielellä sanottuna hallitus on ongelmissa sen suhteen, miten se urakastaan selviää. Mutta vaihtoehtoja ei ole: selvittävä on. Eri asia on, ovatko kaikki hallituspuolueet sisäistäneet asian. Uutta velkaa on otettu koronan takia jo liki 20 miljardia. Eli elvytystä tehdään, mutta mikä odottaa tien päässä? Raja tulee joskus vastaan. Uskalletaanko siitä rehellisesti edes puhua?

Siksi Nesteen maanantainen ilmoitus yt-neuvotteluista ja siitä, että se aikoo sulkea Naantalin jalostamonsa, iski budjettiriihen tunnelmaan taatusti pommin lailla. ”Herää myös kysymys, että miksi nyt?” voisi kysyä pääministeri Sanna Marinin (sd) retoriikalla. Marin nosti kolmisen viikkoa sitten äläkän UPM:n suunnitelmista lakkauttaa Jämsän Kaipolan paperitehdas, mutta nyt tuotantolaitostaan on lakkauttamassa valtio-omisteinen Neste Oyj. Päätös on historiallinen. Naantalin öljyjalostamo perustettiin 1957 ja se oli Suomen ensimmäinen. Porvoon Nesteen jalostamo, jonne toiminta jatkossa keskitetään, on kymmenen vuotta nuorempi.

Nesteen mukaan yt-päätös tarkoittaa enintään 470 työpaikan vähenemistä. Koronapandemia on vauhdittanut perinteisten öljytuotteiden kysynnän laskua, eikä kysynnän odoteta elpyvän aiemmalle tasolle. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) kommentoi tapahtunutta toteamalla, että isoja irtisanomisia on vaikea estää ja että ”jokainen on liikaa." Turun seudulle päätös oli paha uutinen. Alueella eletään jatkuvassa pelossa, mikä on Turun Meyrin telakan tulevaisuus, kun korona rokottaa risteilymatkustamista. Hallitusriihessä ministerit saattavat kauhuissaan pohtia myös sitä, kuinka suuret takausvastuut valtiolla on telakkateollisuudessa esimerkiksi Finnveran kautta.

Neste oli jatkoa syksyn yt-ilmoituksille, joita tulee taatusti lisää. Budjettiriihen suurin kysymys on työllistäminen. Keskusta on vaatinut, että riihestä pitää saada uskottavat, 30 000 henkilön työllistämiskeinot. Hallituskauden aikana pitäisi työllistää 60 000 henkeä. Hallitusohjelman tavoite 75 prosentin työllisyystavoitteesta on toki jo karannut. Käytännössä koko hallitusohjelma on nyt antiikkitavaraa.

Budjettiriihen keskellä kannattaa katse luoda myös kuntatalouteen. Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen tiivisti tilanteen Ylen radiouutisissa. Hän kertoi pelkäävänsä, että rahat eivät lopu vain kunnilta, vaan kaikilta. Huoli onkin aiheellinen. Tänä vuonna kuntien koronamenot ovat olleet kahden miljardin luokkaa ja samaa on luvassa tulevalle vuodelle. Valtiolla riittää kompensoitavaa. Keskiviikkona kuullaan, millä eväillä hallitus ensi vuoteen lähtee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?