Pääkirjoitus: Putinia ei rajoita pian mikään – uusi perustuslaki ohittaa jopa Venäjän kansainväliset sitoumukset - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Putinia ei rajoita pian mikään – uusi perustuslaki ohittaa jopa Venäjän kansainväliset sitoumukset

Venäjällä käynnistyi perustuslakimuutosten kannatusäänestys koronavirusepidemiasta huolimatta. Käytössä ovat muun muassa niin kutsutut liikuteltavat uurnat ja sähköinen äänestys.

Julkaistu: 25.6. 21:00

Putinin räätälöimään perustuslakiin sisältyy huolestuttava muotoilu, jonka nojalla Venäjä voi jättää noudattamatta kansainväliset sopimuksensa ja esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset.

Venäjällä käynnistyi torstaina kansalaisäänestys perustuslaista, joka on muokattu uusiksi presidentti Vladimir Putinin tahdon mukaan.

Viikon kestävä ennakko- ja etä-äänestys huipentuu keskiviikkona 1. heinäkuuta, jolloin venäläiset saavat peräti vapaapäivän käydäkseen uurnilla.

Kaikki tämä on näennäisdemokratiaa, sillä mikään ei estä enää lain voimaantuloa.

Äänestys on pelkkä Putinin haluama muodollisuus, sillä Venäjän kirjakaupoissakin uusi perustuslaki on jo saatavilla kauniina kirjasena. Kaikki noudattelee neuvostotyylisen kannatusrituaalin käsikirjoitusta.

Ennakkoon suurin huomio on kiinnittynyt Putinin valtakausien laskurin ”nollaukseen”. Muutosten ansiosta Putin voi istua Kremlissä vuoteen 2036, mutta käytännössä edes tuo vuosiluku ei ole viimeinen rajoite.

Perustuslakiin on tehty muitakin muotoiluja, jotka mahdollistavat Putinin valtakikkailut. Yksi näistä on valtakunnanneuvosto, joka kirjataan nyt perustuslakiin virallisena elimenä.

Valtakunnanneuvoston kokoonpano ja tehtävät jäävät kuitenkin vielä epämääräisiksi, sillä niistä luvataan antaa myöhemmin erillislaki. Valtakunnanneuvostosta olisi siten helppo räätälöidä esimerkiksi Putinin vanhuudenpäivien valtaelin, mikäli niin haluttaisiin.

Yllättävän vähälle huomiolle maailmalla on jäänyt lainkohta, jonka nojalla Venäjä varaa itselleen mahdollisuuden olla noudattamatta kansainvälisiä sopimuksiaan ja velvoitteitaan.

Uudistetussa pykälässä numero 79 säädetään, että Venäjä ei pane täytäntöön sellaisia kansainvälisten sopimusten tulkintojen perusteella tehtyjä päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa maan perustuslain kanssa.

Putinin mukaan tämä pykälä tarvitaan vahvistamaan Venäjän suvereniteettia eli itsemääräämisoikeutta. Kremlin-mielisillä propagandasivuilla on puolestaan kuvailtu, että Venäjä pystyy pykälän ansiosta estämään jatkossa sen, että sitä ei enää orjuuteta poliittisin perustein kansainvälisen yhteisön toimesta.

Vasta tulevaisuus näyttää, mihin kaikkiin järjestöihin Venäjä aikoo täytäntöönpanokieltoa soveltaa. On arveltu, että muotoilulla tähdätään ainakin ensi vaiheessa siihen, että Venäjä voi halutessaan jättää noudattamatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) sitoviksi tarkoitettuja päätöksiä.

Venäjä sai vasta viime vuonna itselleen takaisin Euroopan neuvoston täysivaltaisen jäsenen oikeudet sen jälkeen, kun sille oli asetettu sanktioita Krimin valtauksen vuoksi vuonna 2014.

Muun muassa Suomi ajoi aktiivisesti Venäjän paluuta takaisin ihmisoikeusjärjestön toimintaan, jotta venäläisillä säilyisi mahdollisuus hakea itselleen oikeutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.

Nyt tuokin venäläisten kansalaisoikeus uhkaa vesittyä Putinin uuden perustuslain myötä – ja Venäjällä vahvistuu tosiasiassa vain Putinin itsensä itsemääräämisoikeus.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?