Pääkirjoitus: Trump käy rakkaan Twitterinsä kimppuun – Mutta tämäkin voi olla ovela temppu - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Trump käy rakkaan Twitterinsä kimppuun – Mutta tämäkin voi olla ovela temppu

Donald Trump tunnetaan innokkaana Twitterin ystävänä. Nyt rakkauteen on tullut ryppy.

Julkaistu: 28.5. 21:00

Trumpin toiminta vaikuttaa jälleen kerran älyttömältä, mutta se voi kääntää huomiota koronakriisistä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tunnetaan netin Twitter-palvelun suurena ystävänä. Hän sylkee sinne tekstiä solkenaan. Trumpin useimpia viestejä pidetään hänen itsensä kirjoittamana mm. toistuvien kielioppivirheiden ansiosta. Monet muut valtiojohtajat jättävät tällaisen PR-työn kokonaan avustajilleen, jotka ovat tarkkoja kieliopista. Trumpin nousu presidentiksi oli mahdollista tehokkaan sosiaalisen median hyödyntämisen ansioista. Hänen Twitter-tilillään on kymmeniä miljoonia seuraajia.

Trump otti asian suurena loukkauksena. Hänen väitti jo aiemmin, että ”radikaali vasemmisto” kontrolloi Twitterin lisäksi Facebookia, Instagramia ja Googlea.

Trump uhkaa nyt yhtiöitä presidentin asetuksella, jolla ilmeisesti yritettäisiin puuttua niiden moderointiin. Sillä tarkoitetaan viestin sisällön säädyllisyyden ja paikkansapitävyyden tarkastusta.

Asia on monimutkainen, ja asetus voisi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi. Sosiaalista mediaa hallitsevia yhtiötä ajatus kuitenkin säikäyttää. Trump uhoaa puolustavansa sananvapautta, mutta tällaista valtiovallan sekaantumista tulkittaisiin laajasti päinvastaisena toimena Trumpin vuoden 2016 vaalivoiton jälkeen sosiaalisen median käytäntöjä ovat Yhdysvalloissa kritisoineet yleensä demokraatit ja maan pieni vasemmisto. He tuskin liittyvät samaan rintamaan presidentti Trumpin kanssa.

Trumpin toiminta on jälleen sellaista, että kenet muun presidentin tahansa se olisi saattanut häpeään. Trumpia tämä ei haittaa.

Monet lukevat tätä jälleen yhtenä mestarimanipulaattorin peliliikkeenä. Koronaviruksen uhrien määrä Yhdysvalloissa on nyt 100 000 ihmistä. Trumpin hallintoa syytetään vakavista virheistä taistelussa tautia vastaan. Trumpin kannalta on hyvä, jos puhutaan mistä tahansa muusta. Tässäkin kiistassa tehdään niin.

Tämä ei sulje pois sitä, että Trumpin raivostumisessa voi olla myös paljon aivan aitoa. Hän käyttäytyy välillä kuin hemmoteltu pikkulapsi. Nyt Trumpin mielileluun on koskettu.

Hänen kannattajiensa ydinryhmä hyväksyy ja kannustaa. Mutta riittääkö Yhdysvaltain äänestäjien enemmistön ymmärrys oikkuilevaan presidenttiin enää syksyllä?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?