Pääkirjoitus: Journalismi ei ole maalittamista – Pekka Haaviston ja muiden vallankäyttäjien toimista kirjoittaminen on median perustehtäviä - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Journalismi ei ole maalittamista – Pekka Haaviston ja muiden vallankäyttäjien toimista kirjoittaminen on median perustehtäviä

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) joutui median ryöpytykseen, kun Ilta-Sanomat paljasti salassa valmistellun operaation Isis-naisten ja heidän lastensa tuomisesta Suomeen.

Julkaistu: 15.12.2019 21:00

Tärkeään maalittamiskeskusteluun on alkanut ilmestyä journalismin kannalta huolestuttavia piirteitä.

Suomessa on keskusteltu laajasti maalittamisen kriminalisoinnista. Kyse on siitä, miten rikoslainsäädännön avulla voitaisiin suitsia vakavaa häirintää. Hiljan presidentti Sauli Niinistö ilmaisi asiasta aiheellisesti huolensa: ”Ei saa olla niin, että työkseen muita palvelevat ja suojaavat ihmiset joutuvat itse ahdistetuiksi.”

On viranomaisia, jotka ovat saaneet esimerkiksi tappouhkauksia tai joiden läheisten tietoja on levitelty.

Vainoamisen kohteeksi voivat joutua myös muiden ammattien edustajat, kuten toimittajat.

Mutta jos kriminalisointiin päädytään, on syytä miettiä tarkasti, miten maalittaminen määritellään. Tehtävä on vaikea.

Sisäministeriön tänä vuonna julkaisemassa vihapuheraportissa todetaan mm. näin: ”maalittamisessa muutama aktiivi yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden kohteen kimppuun eri tavoin, esimerkiksi lähettämällä sähköposteja ja vihaviestejä, levittämällä hänestä perättömiä juttuja, kirjoittamalla henkilöstä juttuja erilaisiin vastamedioihin, asettamalla henkilö huonoon valoon sosiaalisessa mediassa sekä muilla tavoilla”. Tämä löyhä lausuma sisältää miinoja yhteiskunnallisen keskustelun kannalta. Kyseisen raportin laatineen työryhmän puheenjohtajana toimi emeritusarkkipiispa Kari Mäkinen, joka taannoin itse totesi, että kirkko on valmistautunut kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemiseen – eli siunasiko Mäkinen toiminnan lain ulkopuolella?

Jos kyseinen maalittamismääritelmä olisi tuolloin ollut laissa, olisiko se siis ollut maalittamista, mikäli Mäkinen olisi lausuntonsa perusteella asetettu ”huonoon valoon sosiaalisessa mediassa”?

Tärkeään maalittamiskeskusteluun onkin viime aikoina alkanut ilmaantua huolestuttavia piirteitä.

Yhä useammin näyttää käyvän niin, että kritiikki leimataan maalittamiseksi. Esimerkiksi vihreiden nuorten puheenjohtaja twiittasi pitävänsä ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) koskevaa uutisointia maalittamisena. Maalittamisesta puhui myös tunnettu professori ja perustuslakiasiantuntija Martin Scheinin.

Scheinin arvosteli IS-toimittaja Timo Haapalan työtä kutsuen sitä mm. ”fiktiiviseksi tarinaksi”.

Kun Scheinin sai eri tahoilta kritiikkiä, professori käytti Haapalasta termiä maalittaja, jonka ”vaikuttimena tai ainakin vaikutuksena on yritys vaientaa”.

Vallankäyttäjien toimista kirjoittaminen ei kuitenkaan ole maalittamista. Se on journalismin perustehtäviä. On vaikea nähdä sitäkään, että professoritasolla pitäisi nauttia arvostelun osalta koskemattomuutta. Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää arvioikin Twitterissä näin: ”Sanoisin, että jos ulkoministerin toiminnan arviointi sanomalehdistössä on maalittamista, pitää saman tien lopettaa keskusteleminen maalittamisen kriminalisoinnista.”

Maalittamisesta pitää olla huolissaan: viranomaisia ja muita toimijoita on pyrittävä suojelemaan vakavalta vainoamiselta. On kuitenkin varottava rakentamasta sellaista lainsäädäntöä, jota voitaisiin käyttää kriittisten mielipiteiden vaimentamiseksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?