Pääkirjoitus: Suomi tarvitsee uuden yhteisen tarinan – löytyisikö se nyt ilon ja toivon kautta? - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Suomi tarvitsee uuden yhteisen tarinan – löytyisikö se nyt ilon ja toivon kautta?

Suomen itsenäisyyspäivä on arvokas ja hillitty juhla.

Suomen itsenäisyyspäivä on arvokas ja hillitty juhla.

Julkaistu: 5.12.2019 21:00

Itsenäisyyden tukipaaluja ovat yhteinen historia, kulttuuri ja usein kielikin, mutta näiden päälle tarvitaan myös tuoretta tunnetta yhteenkuuluvuudesta, kirjoittaa Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Johanna Lahti.

Suomen itsenäisyyspäivä on arvokas ja hillitty juhla, jonka vietto on pitkälti keskittynyt talvisodan hengen ja sotaveteraanien ympärille. Tummiin sävyihin kietoutunut päivä saattaa näyttäytyä enemmän synkkänä kuin itsenäisyydestä iloitsevana, mutta siihen on enemmän kuin hyvä syy. Suomen menestystie kurjasta syrjäseudusta yhdeksi maailman hyvinvoivimmista maista ei tullut ilmaiseksi. Siitä maksoi yksi sukupolvi kovaakin kovemman hinnan.

Nyky-Suomen hyvinvointi ja vapaudet ovat moneen kolkkaan ja maailmanaikaan verrattuna käsittämättömiä. Demokratia, media, oikeuslaitos toimivat ja suomalaiset pääsevät nauttimaan monista kansalaisvapauksista. Keskivertokansalaisen jääkaappi pursuaa ruokaa, koti on vuorattu elektroniikalla ja lähtökohtaisesti vaivaan kuin vaivaan löytyy hoitoa ja lääkkeitä. Poikkeuksiakin toki on. Osa ihmisiä kituuttaa yhä surkeissa oloissa ja siitä on tärkeää puhua, mutta keskimäärin meillä menee hyvin.

Mitä me tällä kalliisti maksetulla hyvinvoinnilla ja itsenäisyydellä sitten teemme? Hyrisemme tyytyväisinä ja kiitollisina sekä ponnistelemme yhdessä kohti suurempaa onnea? Suomi voi olla tutkitusti maailman onnellisin maa, mutta välillä sitä on vaikea uskoa: julkisessa keskustelussa harvalla on toisistaan tai maastaan hyvää sanottavaa. Valitamme, käymme toistemme kimppuun ja asia kuin asia polarisoituu, yksinkertaistuu kahdeksi ääripääksi. Toreilla ja somessa haukutaan erimieliset lyttyyn, ilkutaan ja suorastaan uhkaillaan. Eduskunnassakin – joka on kansakunnan peili – keskustelu kärjistyy niin, että puhemiehet ovat helisemässä.

Tämä on tietysti yksinkertaistus, mutta julkipuheen perusteella on usein vaikea hahmottaa, mikä meitä yhdistää. Kyse ei ole mitättömästä asiasta: maailmalla on karuja esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun yhteiskunta todella ääripäistyy.

Itsenäisyyden tukipaaluja ovat yhteinen historia, kulttuuri ja usein kielikin, mutta näiden päälle tarvitaan myös tuoretta tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Yhteinen vihollinen tunnetusti yhdistää, eikä uhkakuvista tai kiperistä isoista kysymyksistä sinänsä ole pulaa: ympäristönmuutos, maahanmuutto, työelämän murros. Mutta juuri ne ja niiden erilaiset ratkaisut jakavat suomalaisia rajuimmin.

Katsomalla taaksepäin näemme, että itsenäisyytemme perustana on ainutlaatuinen menestystarina, joka pohjautuu hädän hetkellä löydettyyn yhteishenkeen. Sen ansiosta olemme vauraampia ja elämme paremmissa oloissa kuin ikinä. Tarvitsemme kuitenkin sen rinnalle uuden yhteisen tarinan, johon voisimme uskoa tästä eteenpäin.

Iso kysymys on, osaammeko löytää itsenäisyydelle yhteisen uuden nimittäjän. Jotakin josta voimme olla ylpeitä ja joka kantaa Suomea eteenpäin monimutkaiseksi käyneessä maailmassa. Tällä kertaa olemme niin onnekkaita, että emme joudu ammentamaan yhteishenkeä kansallisesta hätätilasta, vaan saamme tehdä sen halutessamme ilon ja toivon kautta.

Käytetään se mahdollisuus.

Iloista itsenäisyyspäivää!

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta