Pääkirjoitus: Keskiluokan verokapinalle tilaus – poliitikot hyvätuloisten ja köyhien asialla

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Suomessakin voisi olla jo aika suurelle verouudistukselle, joka lähtee keskiluokasta.
Maanantaina julkaistut verotiedot eivät sisältäneet isoja yllätyksiä. Selvää on, että suurituloisten listan kärkeen kiilanneet peliyhtiö Supercellin voimamiehet, Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja, viestivät yhteiskunnan rakenteellisesta muutoksesta. Ennen puhuttiin puunjalostusteollisuudesta, tuosta Suomen talouden puujalasta. Teollisuutta omistaneet vanhat vanhat patruunasuvut hallitsivat myös tulo- ja varallisuuslistoja. Nyt tilanne on toinen. Supercell-kaksikosta Paanasen verotettavat tulot olivat viime vuonna yhteensä 109,9 miljoonaa euroa ja Kodisojankin kokonaisansiot nousivat 98,3 miljoonaan euroon.
Valtio kiittää, sillä Paanasen ja Kodisojan johdolla koko Supecellin johtoviisikko maksoi veroja yhteensä 100 miljoonaa euroa.

Mistään pikkurahasta ei ole kyse. Jos otetaan hallituksen ensi vuoden budjettiesitys, Supercellin johdon verotuloilla olisi maksettu monet menolisäykset; vaikkapa hoidettu kiistelty korkeakoulujen lisärahoitus (60 miljoonaa), lisätty poliisien määrää (7,5 miljoonaa) ja rahoitettu puolustusvoimien lisäpanostukset (5,5 miljoonaa euroa).

Suomessa ei ole tehty suurta verouudistusta vuosikymmeniin, viimeinen taitaa olla pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallituksen yhteisöveron lasku vuosina 2013 ja 2014. Todella iso verorukkaus näki päivänvalon 1990-luvulla, jolloin ansiotulot ja pääomatulot erotettiin. Tässä piilee suomalaisen verojärjestelmän heikkous: ansiotuloja siirtyy kevyemmin verotetuiksi pääomatuloiksi.

Lisäksi on hyvätuloisia kansalaisia, jotka ansaitsevat pelkkiä pääomatuloja, ja eivät siksi kerrytä kuntien verotuloja. Pääomatuloista ei makseta kuntaveroa, ja kunnilta jää saamatta verotuloja satoja miljoonia euroja vuodessa.

Tulolistojen yläpäässä hoidetaan valtaosa Suomen veroista. Silti tällä joukolla ei ole pikkurahasta puutetta – verojenkaan jälkeen. Sen sijaan harmaa keskituloisten joukko tienaa hyvin, mutta maksaa veroja ja muita maksuja kuten asuntolainoja ja vuokria niin paljon, että taloudellinen selviytyminen ei aina ole kirkossa kuulutettu. Tästä joukosta poliitikot eivät vain tunnu kantavan huolta. Yleensä ollaan huolissaan köyhistä tai rikkaista, mutta ei oikein mistään siltä väliltä. Hyvätkin verotuksen uudistukset kaatuvat poliitikkojen juupas–eipäs-väittelyyn, ja maksaja löytyy yleensä keskiluokasta.

Täytyy muistaa, että monessa maassa uudistukset ovat lähteneet liikkeelle keskiluokan pahoinvoinnista.

Suomalaisen keskiluokan verokapinakin voi olla mahdollinen aikana, jolloin perinteisen puoluejärjestelmän ote kirpoaa äänestäjistä.

Suurena veropäivänä voisi joskus olla paikallaan puhua myös verorahojen käytöstä. Paananen ja Kodisoja yhtiökumppaneineen ovat hyviä veronmaksajia. Olisi enemmän kuin toivottavaa, että julkinen valta käyttää summat viisaasti ja tuottavasti – eikä tuhlaa niitä vaikkapa onnettomiin rakennushankkeisiin, joita Suomi on valitettavasti pullollaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt