Pääkirjoitus: Al-Bagdadin surma on Trumpille voitto, joka kääntää hetkeksi huomion pois virkasyytetutkinnasta

Julkaistu:

PÄÄKIRJOITUS
Erikoisjoukkojen onnistuneen iskun jälkeen Yhdysvallat käytännössä vetäytyy Syyriasta ja jättäytyy pois sisällissodan loppupelistä.
Terroristijärjestö Isisin johtaja Abu Bakr al-Bagdadi sai surmansa Yhdysvaltain erikoisjoukkojen iskussa Syyrian luoteisosassa lauantaina. Presidentti Donald Trump kertoi sunnuntaina, että al-Bagdadi oli räjäyttänyt itsensä.

Al-Bagdadin surma on merkittävä psykologinen voitto virkasyytetutkintaa vastaan kamppailevalle Trumpille, ja se auttaa presidenttiä ensi vuoden vaalikampanjassa. Iskun onnistuminen ilman tappioita kertoo myös Yhdysvaltain asevoimien ja tiedusteluelinten tehokkuudesta: niillä on kyky käyttää teknologiaa ja tiedustelutietoja vihollisten jäljittämiseen ja tappamiseen, vaikka nämä eivät jättäisi paljastavia elektronisia jälkiä itsestään. Samantapaisen kohtalon kokivat Osama bin Laden 2011, tämän poika Hamza bin Laden aiemmin tänä vuonna, Anwar al-Awlaki Jemenissä 2011 sekä irakilaisterroristi Abu Musab al-Zarqawi vuonna 2006.

Trumpin tiedotustilaisuus sunnuntaina iskun jälkeen oli hämmentävä sekoitus presidentin voitonriemua, oman profiilin nostoa, vihollisen äärimmäistä halveksuntaa ja kritiikkiä, joka kohdistui sekä kotimaisiin poliittisiin vastustajiin että vanhoihin liittolaisiin läntisessä Euroopassa. Hämmentävää oli myös se, että Trump kiitti yhteistyöstä Irakin ja Syyrian kurdien lisäksi myös Venäjää, Turkkia ja Syyriaa – ja se, että Venäjä kiisti koko yhteistyön.

 

Presidentti käytti voittoaan odotetusti hyväksi myös sisäpolitiikassa ja suomi demokraatteja.

Euroopan kannalta huolestuttavaa oli se, että Yhdysvaltain läntiset liittolaiset saivat osansa Trumpin ryöpytyksestä: Saksa, Ranska ja Britannia nimeltä mainiten. Trump kertoi vaatineensa Länsi-Euroopan maita huolehtimaan Isis-taistelijoina vangituista kansalaistaan ja näiden omaisista ja korosti, ettei aio tehdä sitä amerikkalaisten laskuun. Trump jopa uhkasi ”pudottaa” terroristeja Syyriasta suoraan liittolaistensa rajoille katsoakseen, miten maat reagoivat. Se ei ole kovin rakentavaa puhetta Naton johtavan jäsenmaan presidentiltä.

Presidentti käytti voittoaan odotetusti hyväksi myös sisäpolitiikassa ja suomi demokraatteja, joita hän ei ollut informoinut iskusta etukäteen. Trumpin mukaan demokraatit olisivat vuotaneet tiedot ulos ja vaarantaneet amerikkalaissotilaiden hengen. Syytös on kohtuuton; demokraatit pitävät omalta osaltaan nyt taatusti huolta siitä, että Trumpin virkasyyte palaa agendalle mahdollisimman nopeasti.

Trumpin keskeinen viesti oli se, ettei Yhdysvallat ole enää halukas olemaan läsnä Syyriassa muuten kuin varmistaakseen alueen öljylähteiden jäämisen kurdijohtoisten SDF-joukkojen valvontaan. Syyrian tuhoisan sisällissodan loppupeli jää siis muiden murheeksi. Se on strateginen virhe, joka antaa alueen Venäjän, Turkin, Iranin ja omaa kansaansa murhaavan diktaattori Bashar al-Assadin käsiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt