Pääkirjoitus: Väkivaltaiset mellakat eivät edistä Katalonian itsenäisyys­liikkeen asiaa

Julkaistu:

PÄÄKIRJOITUS
Aluejohtaja Quim Torran tavoite maakunnan itsenäisyydestä vuoden 2021 loppuun mennessä on harhakuva.
Katalonian aluejohtaja Quim Torra kertoi torstaina, että hän aikoo järjestää uuden kansanäänestyksen ja hankkia kansalleen itsenäisyyden ennen vuoden 2021 loppua, jos katalonialaiset puolueet asettuvat hänen taakseen.

Se on kova tavoite, jolle väkivaltainen mellakointi ei anna hyvää pohjaa.

Torra ja itsenäisyysliikkeen kannattajat eivät näytä ymmärtävän, että itsenäisyys on harhakuva niin kauan kuin nykymuotoinen Espanjan valtio ja sen perustuslaki ovat olemassa. Francon diktatuurin jälkeen laaditun demokraattisen hallitusmuodon ytimessä ovat keskushallinto ja 17 itsehallintoaluetta. Niistä kaikkein vapain ja autonomisin on vauras Katalonia, jonka 7,5 miljoonasta asukkaasta vain 44 prosenttia kannattaa itsenäisyyttä.
Mellakointi ei tuo itsenäisyyttä yhtään lähemmäksi, eikä liioin kapinointi korkeimman oikeuden entisille itsenäisyysliikkeen johtajille langettamia vankeustuomioita vastaan. Vuoden 2017 epäonnistuneessa itsenäisyyshankkeessa mukana olleet katalaanijohtajat saivat pitkiä vapausrangaistuksia maanantaina – heistä Oriol Junqueras peräti 13 vuoden tuomion.

Tuomioiden julistamisen jälkeen Katalonia räjähti kaaokseen, jota ei koettu vuonna 2017. Torra on pelannut tässä taistelussa kummallista peliä: kannustanut kansalaistottelemattomuuteen, jättänyt väkivallan tuomitsematta ja samaan aikaan komentanut Katalonian poliisin Mossos d’Esquadran rauhoittamaan väkijoukkoja. Aivan kuin Torra yrittäisi tarkoituksellisesti hankkia poliittista hyötyä katutaisteluista mellakkapoliisin ja mielenosoittajien välillä.

 

Poliisi tutkii Katalonian aluehallinnon yhteyksiä sosiaalisen median Tsunami Democràtic -liikkeeseen.

Torra syytti laajasta vahingonteosta itsenäisyysliikkeeseen tunkeutuneita ”soluttautujia” ja ”provokaattoreita”. Samaan aikaan Espanjan poliisi tutkii Katalonian aluehallinnon yhteyksiä sosiaalisen median Tsunami Democràtic -liikkeeseen, jonka sanotaan järjestäneen mellakoita salattujen viestipalvelujen avulla. Jos yhteyksiä on ja ne voidaan todistaa, muuttuu Torran asema kestämättömäksi.

Ainoa tie ulos kärjistyneestä tilanteesta ovat neuvottelut. Torra on kuitenkin ajautunut tilanteeseen, jossa hän ei ole uskottava neuvottelukumppani Madridin hallinnon kanssa. Tarpeeksi arvovaltaista neuvottelukumppania ei itse asiassa ole Kataloniassa, sillä Junqueras on vangittu ja entinen aluejohtaja Carles Puigdemont on maanpaossa Belgiassa.

Vahvaa neuvottelukumppania ei ole myöskään Madridissa, sillä Espanja odottaa tällä hetkellä 10. marraskuuta pidettäviä uusia parlamenttivaaleja. Pääministeri Pedro Sanchézin on siihen saakka pakko luovia ja tasapainoilla kaaoksen keskellä – päätös Katalonian itsehallinnon kumoamisesta olisi tässä tilanteessa liian raskas tehdä. Järkevää ratkaisua kriisiin ei siis ikävä kyllä ole näköpiirissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt