Pääkirjoitus: Kokoukset eivät ilmastonmuutosta pysäytä – Kehittyvät taloudet suurin haaste

Julkaistu:

Ilmastonmuutosta ei estetä julkilausumilla vaan arkisella uurastuksella.
Maanantaina Greta Thunberg keräsi odotetusti suurimman huomion YK:n ilmastokokouksessa New Yorkissa. 16-vuotiaan aktivistin raivokas puhe jakoi yleisön niihin, jotka ihastuivat ja niihin, jotka vihastuivat.

Thunberg on ilmastonmuutosta vastustavan nuorisoliikkeen keulakuva. Suomessakin nuoret ovat osoittaneet mieltään herättääkseen myös itseään vanhempia toimintaan.
Maailmanlaajuinen teollisuuden ja liikenteen rakenteiden muutos ei kuitenkaan tapahdu vain marssimalla. Moni teini-ikäinen aktivisti ehtii harmaahapseksi ennen kuin nähdään pystyttiinkö ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä mihinkään.

Jos siinä onnistutaan, se ei tapahdu julkilausumilla ja tempauksilla vaan hiljaisella puurtamisella, jota usein tekevät vaiteliaat insinöörit.

 

Ilmaston lämpeneminen ei ratkea sillä, että jäykistytään kauhusta vaan arkisella työllä.

Erilaiset ilmastokokoukset ovat jo vuosikymmeniä seuranneet toisiaan. Tavalliset uutisten seuraajat tippuivat aikoja sitten kärryiltä niiden päätöksistä. Välillä kerrotaan saavutetun suuria, välillä kaikki yhteisymmärrys tuntuu kaatuvan. New Yorkin kokouksenkin tuloksia ehdittiin jo arvostelemaan mitättömiksi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump veti maansa pois Pariisin ilmastosopimuksesta. Maanantaina hän kunnioitti kokousta kymmenen minuutin piipahduksella. Tiistaina seurasi Thunbergia ivaava twiitti, mikä kuulunee Trumpin käsitykseen julkisuuden hallinnasta.

Kokouksen aikana Venäjän Vladimir Putin ilmoitti maansa ratifioivan Pariisin sopimuksen ohi maan parlamentin, jolle asia kuuluisi. Julkisuuden hallintaa sekin.
Kokonaiskuva on hämmentävä, kun näyttävillä ulostuloilla haetaan irtopisteitä eri suunnilta.

Ilmaston lämpeneminen on tosiasia, jonka edessä ei pidä jähmettyä kauhusta. Vauraissa ja koulutetuissa maissa ratkaisut ovat helpoimpia ja tilanne paras. Uuden ilmastoystävällisen tekniikan käyttöönottoon on rahaa ja osaamista.

Suurin haaste ovat kehittyvät maat Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja yhä enemmän myös Afrikassa. Siellä vallitsee vieläkin savupiipputeollisuus, joka on jo väistymässä Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Se tuo tuloja, mutta tuhoaa muutakin ympäristöä kuin ilmastoa.

Myös ilmastoa rasittavat liikenne ja yksityinen kulutus kasvavat nopeasti.

Ei voida vaatia, että kehittyvät maat lopettaisivat vaurastumisen ja paremman elämän tavoittelun kansalaisilleen. Kehittyneiden maiden on autettava uuden, ilmastoystävällisemmän tekniikan käyttöönottoon myös niissä.

Aluksi tämä voi vaikuttaa menoerältä, mutta lopulta kääntyä kaikille tuottoisaksi toiminnaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt