Pääkirjoitus: Trumpin absurdi Grönlanti-vitsi olikin totta

Julkaistu:

PÄÄKIRJOITUS
Trumpin tökerö ostotarjous korostaa arktisen alueen kasvavaa merkitystä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tölväissyt Tanskaa ehdottamalla ”suurta kiinteistödiiliä”, jolla Yhdysvallat ostaisi Grönlannin Tanskalta.

Huonoksi huumoriksi ja absurdiksi vitsiksi ensin tulkittu ehdotus on nyttemmin osoittautunut totiseksi todeksi.

Tanskan johto on pääministeri Mette Frederikseniä myöten ilmaissut tyrmistyksensä Trumpin ehdotuksesta. Pääministeri on varsin jyrkästi ilmoittanut, että Grönlanti ei ole myynnissä eikä asiasta keskustella kenenkään kanssa.

Trump otti tyrmäyksestä nokkiinsa ja perui ajat sitten sovitun valtiovierailunsa Tanskaan vain pari viikkoa ennen matkaa kuninkaallisine tapaamisineen.

Grönlantia koskevat ostoaikeet sen enempää kuin muutkaan Tanskalle kuuluvaa itsehallintoaluetta koskevat kysymykset eivät tiettävästi olleet valtiovierailun asialistalla.

Sen sijaan ajatus maakaupoista näyttää jostakin pälkähtäneen kiinteistökeinottelusta presidentiksi ponnahtaneen Trumpin päähän – ja saman tien kaiken maailman Twitter-yleisön tietoon. Juuri hillittömän julkisuuden takia Trumpin voi olla vaikea jättää ehdotusta omaan arvoonsa saati myöntää ja pahoitella alkeellista tahdittomuuttaan.

Ilmeisesti kaikille muille kansainvälistä politiikkaa seuraaville ja siihen osallistuville kuin ehkä Trumpille itselleen on selvää, että tällainen käytös on omiaan heikentämään kansainvälisiä suhteita ja ennestään kireää ilmapiiriä.

On lähes väistämätöntä, että Grönlannin havitteleminen herättää Tanskassa pöyristystä ja närkästystä. Se voi herättää myös kasvavaa kritiikkiä ja epäluuloa Yhdysvaltoja kohtaan Grönlanti-kysymystä ja Tanskaa laajemmin.

Voi herätä epäluuloinen kysymys, mitä muuta voikaan olla odotettavissa tällaiselta maailmanmahdilta, joka näin julkeasti havittelee läheisen liittolaisensa alueita.

Trumpin ostotarjousta vähemmän yllättävää olisi, jos Tanskassa alkaisi kriittinen keskustelu toisen maailmansodan ajoilta periytyvistä sopimuksista, joiden nojalla Yhdysvalloilla on maan avaruuspuolustukselle ja ohjusuhan valvonnalle tärkeä sotilastukikohta Grönlannin kamaralla.

Tökerö ostoehdotus korostaa paitsi Trumpin arvaamattomuutta myös arktisen alueen kasvavaa merkitystä kansainvälisen valtapolitiikan pelikenttänä.

Pohjoisten jääkenttien sulaminen ja vetäytyminen on jo käynnistänyt suurvaltojen kilpajuoksun pohjoisille vesille ja alueelta mahdollisesti paljastuvien luonnonvarojen ääreen.

Venäjällä on oman sijaintinsa ansiosta tässä kisassa etumatka, ja Kiinallakin on kova hinku apajille.

Trumpin Grönlanti-tarjous kuulosti huonolta vitsiltä, mutta se saattoikin olla arktisen kilpajuoksun takamatkasta hätääntynyt parkaisu.