Pääkirjoitus: Mikä on kun ei onnistu – Suomen ehdokkaille käy aina köpelösti hehkutuksesta huolimatta

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Suomessa ennakkosuosikin asemaan nostetut ehdokkaat EKP:n ja IMF:n johtoon – Erkki Liikanen ja Olli Rehn – jäivät lopulta rannalle, kuten suomalaisille usein käy. Innostutaanko Suomessa liikaa, kun Suomi tai suomalainen mainitaan ehdokkaana näkyville paikoille?
Siitä on rapiat kolmetoista vuotta, kun Suomi viimeksi onnistui merkittävässä kansainvälisissä mittelyssä, ellei jääkiekon MM-kisoja lasketa. Tuolloin rovaniemeläinen metallibändi Lordi voitti Eurovision laulukilpailut.

Sen jälkeenkin Suomi on ollut, varsinkin jos yli-innokkaita viisutoimittajia on kuunnellut, monta kertaa ”ennakkosuosikki” samoissa kisoissa. Mutta näillä näkymin Lordi on sekä ensimmäinen että viimeinen suomalainen euroviisuvoittaja.

Kiusallisesta hehkutuksesta huolimatta jumbosijat ovat tulleet tutummaksi.

Suomi on taatusti joka tapauksessa maailmanennätysmaa, mitä tulee ”ennakkosuosikkina” olemiseen. Tutkittua tietoa ei ole, mutta oletettavasti tellukselta ei löydy toista maata, jossa alkaa asiasta kuin asiasta hehkutus, jossa ellei koko Suomi niin ainakin suomalainen on ennakkosuosikki – milloin milläkin saralla ja milloin mihinkin tehtävään. Sivulausemaininta eurooppalaisessa talouslehdessä tai säälistä annettu viihdekommentti saa Suomessa posket hehkumaan: Meidät on mainittu, olemme siis ennakkosuosikkeja!

Tämä kesä on varsinkin taloudessa ja politiikassa suomalaisten ennakkosuosikkien huippukausi.

Viimeisin ennakkosuosikki pällistelee maailmanmenoa tosin yhä Suomen Pankin pääjohtajan paikalta. Olli Rehnin (kesk) piti olla kärkiehdokas IMF:n seuraavaksi pääjohtajaksi, mutta ehdokkuuden hän hävisi jo startissa bulgarialaiselle Kristalina Georgievalle.

Kun tappio alkoi käydä selville, Rehn heitti pyyhkeen kehään. Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) valitti, että sääntöjä muutettiin kesken kaiken. Kuulemma 66-vuotias Georgieva oli yli-ikäinenkin ja ties mitä. Fakta on kuitenkin, ettei Suomen ehdokas taaskaan pärjännyt – oli miten ennakkosuosikki tahansa. Syy on kuulemma nyt, että Suomi on Hansaliiton maita, mikä ei ollut ranskalaisille mieleen.

 

Fakta on kuitenkin, ettei Suomen ehdokas taaskaan pärjännyt – oli miten ennakkosuosikki tahansa.

Kuukausi sitten kaatui kerralla kaksi ennakkosuosikkia, hekin pankkimaailmasta. Samaisen Olli Rehnin ja erityisesti hänen edeltäjänsä Suomen Pankin johdossa eli Erkki Liikasen (sd) piti olla ehdottomia ennakkosuosikkeja Euroopan keskuspankin EKP:n johtoon.

No hups. Paikka meni ranskalaiselle Christine Lagardelle.

Iso maa otti omansa. Epäilemättä, niinhän siinä aina käy. Se kannattaisi muistaa kaiken hehkutuksen keskellä. Ehkä joku historiankirjoittaja paljastaa, olisiko Alexander Stubbilla (kok) ollut mahdollisuuksia EU:n komission johtoon samassa rytäkässä, kuten kerrotaan. Epäilen.

Ei Paavo Lipponenkaan (sd) noussut EU:n presidentiksi 2009, vaikka jytke oli kova ja Lipponen ajanut Suomen lisäksi kaikkiin EU:n ytimiin, mitä ne sitten lienevätkään. Selityksiä riitti silloinkin. Eikä Lipponen saanut pääministerinä Suomeen edes ”varmaa” EU:n elintarvikevirastoa, vaan sekin meni Italiaan.

Vuonna 2012 Suomi hävisi kisan YK:n turvaneuvoston vaihtuvan jäsenen paikasta. Suomen paikan vei Luxemburg. Ulkoministerinä hääri Erkki Tuomioja (sd) ja selitysten papupata porisi pitkään, kun varmana pidetty paikka meni sivu suun.

Seuraavalla kerralla oli Ruotsin vuoro yrittää: kerralla läpi. Viime kesäkuussa turvaneuvostossa aloitti puolestaan naapurimme Viro. Suomi on ainoa, joka ei ole onnistunut. Miksi?

Eiväthän nämä ensimmäisiä pettymyksiä ole. Max Jakobson yritti Urho Kekkosen laimealla tuella YK:n pääsihteeriksi 1970-luvun alussa, turhaan. Silloinen Suomen YYA-ystävä Neuvostoliitto näki, että parempi ehdokas paikalle on itävaltalainen entinen natsiupseeri Kurt Waldheim kuin suomenjuutalainen Jakobson.

Mutta selitysten osalta Suomi on ollut aina menestyjä, eikä siltä osin ole tarvinnut pettyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt