Pääkirjoitus: Komission johtoon rimaa hipoen

Julkaistu:

Komission puheenjohtajan valinta lipesi viime kuussa lehmänkaupoiksi.
Euroopan parlamentti on valinnut komission seuraavaksi puheenjohtajaksi Saksan entisen puolustusministerin Ursula von der Leyenin. Rimaa hipoen ja pitkin hampain.

Von der Leyen sai parlamentin tiistaisessa äänestyksessä vain yhdeksän ääntä yli valintaan vaaditun vähimmäismäärän. Toisin sanoen likimain puolet parlamentin jäsenistä oli hänen valintaansa vastaan.

Valinnan täpäryys johtuu ennemmin valintamenettelystä kuin von der Leyenistä itsestään.

Vielä viime kuussa europarlamentaarikkojen enemmistö oli siinä luulossa, että komission johtoon nousee suurimman parlamenttiryhmän EPP:n kärkiehdokas, niin ikään saksalainen Manfred Weber.

Valinta lipesi viime kuussa lehmänkaupoiksi, kun kävi selväksi, että Weber tai sen puoleen muidenkaan parlamenttiryhmien asettamat kärkiehdokkaat eivät kelpaa kyllin monelle parlamenttiryhmälle saati EU-maiden kansallisten johtajien sekalaiselle seurakunnalle.

Nimitysruletin vaikeutta lisäsi se, että samalla kertaa oli valittava uudet johtohenkilöt komission lisäksi EU:n neuvostoon, unionin ulkopoliittiseen edustukseen ja euroalueen keskuspankin EKP:n huipulle.

Parlamentti jäi sivurooliin, kun jäsenmaiden johtajat ja ennen kaikkea Ranskan presidentti Emmanuel Macron alkoivat muovailla nimityspakettia mieleiseensä muotoon.

Von der Leyen ja muut huippuvirkoihin ehdolle nostetut henkilöt voivat olla pesteihinsä kuinka päteviä tahansa, mutta kulissien takana kokoon kursittu nimityspaketti oli silti kova kolaus kumileimasimen roolia kaihtavalle parlamentille.

Kärkiehdokasmenettelyn oli tarkoitus vahvistaa parlamentin asemaa EU:n keskeisen viran täyttämisessä ja samalla kuroa umpeen EU:ta rasittavaa demokratiavajetta. Nyt nämä tavoitteet lensivät romukoppaan ja samalla vallan painopiste siirtyi EU:n keskiöstä parlamentilta jäsenmaiden suuntaan.

Ei olekaan järin suuri yllätys, että tällainen valtapelin näytös herätti laajaa ärtymystä vasta omaa kauttaan aloittelevassa parlamentissa.

Yksi selkeä osoitus parlamentaarikkojen ärtymyksestä on von der Leyenin valinnan täpäryys.

Ärtymystä nähtäneen lisää, kun parlamentti hiillostaa ehkä tavallistakin tiukemmin kuulusteluin jäsenmaiden ehdokkaita komission jäseniksi ja kenties empii koko komission nimittämistä.

Vaikka kansalliset komissaariehdokkaat ja lopulta koko seuraava komissio läpäisisivät parlamentin tentit ja valinnat, on valtapeli jo saattanut lyödä leimansa.

Jos seuraava komissio aloittaa samalla tavoin rimaa hipomalla kuin von der Leyen, on EU:lla seuraavaksi selvästi totuttua heikompi komissio.