Pääkirjoitus: Erikoista taktikointia venäläisohjuksilla

Julkaistu:

Turkin ohjuskaupat Venäjän kanssa on syytä panna merkille Euroopassakin.
Turkkilaisyleisö sai viime viikon lopulla seurata erikoista kansainvälisen valtapolitiikan tosi-tv-näytöstä.

Maan kansallinen televisioyhtiö näytti suorana lähetyksenä, kun venäläisen S-400-ilmapuolustusohjusjärjestelmän ensimmäinen toimituserä saapui maahan ja purettiin kuljetuskonteistaan.

Televisiolähetyksen avulla maan poliittinen johto halusi todennäköisesti vahvistaa julkikuvaansa paitsi kotiyleisön myös kansainvälisen yleisön silmissä.

Kyse on varsin poikkeuksellisesta kaupasta, sillä Turkki on puolustusliitto Naton jäsenmaa ja siten ainakin muodollisesti Yhdysvaltain läheinen liittolainen, kun taas Venäjä on läntisiä välejään viime vuosina monin tavoin koetellut Naton sotilas- ja valtapoliittinen vastavoima ja kylmän sodan aikainen perivihollinen.

Ohjuskaupat ovat jo kiristäneet Turkin ja Yhdysvaltain välejä, minkä osoituksena Yhdysvallat on jäädyttänyt jo solmitut F-35-häivehävittäjäkaupat Turkkiin. Venäjä on kehittänyt S-400-ohjusjärjestelmän juuri häivehävittäjien torjumiseen, ja ilmeisesti Yhdysvallat pelkää teknologiasalaisuuksien vuotamista Turkista Venäjälle.

Samalla ohjuskaupat lisännevät uuden särön myös Yhdysvaltain ja Venäjän väleihin, onhan tapaus tulkittavissa Venäjän yritykseksi heikentää Nato-maiden keskinäisiä välejä.

Kansainvälisen valtapelin ikiaikaisiin peruskeinoihin kuuluu muiden pelureiden jallittaminen toisiaan vastaan oman suhteellisen valta-aseman kasvattamiseksi. Tämä taktiikka on varsin tuttu Venäjänkin johdolle, jolle ohjusteknologian luovuttaminen Nato-maa Turkille voi olla pieni hinta Natoa heikentävän eripuran kylvämisestä.

Ohjuskaupat on mahdollista tulkita myös Turkin omapäiseksi taktikoinniksi, jolla se pyrkii vahvistamaan asemaansa ennen kaikkea suhteessa Yhdysvaltoihin.

Tähän viittaa esimerkiksi se, että Yhdysvallat on pitkän aikaa tarjonnut Turkille omaa Patriot-ohjusjärjestelmäänsä mutta Turkki on yhtä pitkään pyrkinyt kirittämään kauppaehtoja itselleen edullisemmiksi käymällä rinnakkaisia ohjusneuvotteluja ensin Kiinan ja sittemmin Venäjän kanssa.

Televisiolähetys ohjustoimitusten saapumisesta ei ollutkaan vain Turkin kotiyleisön viihdyttämiseksi. Tärkeämpi tarkoitus oli lähettää suorat terveiset Yhdysvaltoihin, että Turkki ostaa aseensa mistä haluaa kenenkään määräilemättä.

Turkin ohjuskaupat on syytä panna merkille Euroopassakin. Ei vain muistutuksena Venäjän vaikutuspyrkimyksistä vaan myös osoituksena Turkin valtapoliittisesta taktikoinnista.

Tapaus – ja Turkin menettelytapa – on syytä pitää mielessä, jos ja kun keskustelut Turkin EU-jäsenyydestä joskus taas lämpenevät.