Pääkirjoitus: Entistä ranskalaisempi EU tietää Suomelle huonoa

Julkaistu:

PÄÄKIRJOITUS
Suomen EU-linja on tavan mukaan ollut lähempänä Saksan kuin Ranskan tulkintoja. Pitääkö linja, kun EU muuttuu entistä ranskalaisemmaksi?
Teoriassa Euroopan unioni EU on yhtä muuttumaton kuin sen perustaksi likimain kiveen hakatut perussopimukset. Käytännössä EU on kuitenkin alituisessa muutostilassa.

Selkeimmin erottuvia suuria käännekohtia EU:n monipolvisella reitillä ovat olleet suotuisien aikojen yhdentymiskehitys ja laajentuminen uusine jäsenmaineen – sekä koettelemusten aikaiset kriisit riitoineen ja erouhkineen.

Hieman vähemmän selkeitä mutta yhtä kaikki EU:n suuriin kehityslinjoihin vaikuttavia käänteitä on aika ajoin koettu suurimpien jäsenmaiden suunnan muutoksista.

Yksi tällainen tavallista tuntuvampi valtapoliittinen heilahdus ja EU:n poliittisen painopisteen siirtymä näyttää olevan paraikaa meneillään.

Valtasiirtymän keskeisiä osapuolia ovat koko unionin vaikutusvaltaisimmat jäsenmaat Saksa ja Ranska. Siirtymän keskeistä sisältöä on vaikutusvallan luisuminen heikkenevältä Saksalta vahvistuvalle Ranskalle.

Vaikka siitä on usein vaikea saada selkoa, ohjaavatko poliittiset johtajat maailman menoa vai toisinpäin, näkyy meneillään oleva valtasiirtymä sattuvasti EU:n johtokaksikon viimeaikaisissa roolisuorituksissa:

Siitä on tuskin vuottakaan, kun Saksan liittokansleri Angela Merkel oli koko EU:n kiistaton luottojohtaja, mutta nyt hän sinnittelee uransa loppusuoraa ja herättää enemmän huomiota toistuvilla vapinakohtauksillaan kuin poliittisilla linjauksillaan.

Samaan aikaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron esiintyy voimaa ja tarmoa uhkuvana aloitteen tekijänä, joka on yhä vakuuttavammin ominut Merkeliltä lipsunutta asemaa EU:n henkisenä johtajana.

Kysymykset terveydentilasta tuskin ovat syöneet Merkelin valta-asemaa yhtä paljon kuin se, että hänen ja hänen hallituksensa sisäpoliittinen asema on harvinaisen heikko. Macron taas on saanut ulkopoliittistakin voimaa siitä, että keltaliiveistä huolimatta hänen kansansuosionsa on vahvistunut.

Viime viikkojen poliittiset lehmänkaupat EU:n keskeisistä johtajavalinnoista olivat paitsi menettelytavoiltaan kyseenalaisia myös selkeä osoitus EU:n sisäisten valta-asemien muutoksesta.

Nimityspakettia leimaa Saksan heikkeneminen ja Ranskan vahvistuminen.

Komission puheenjohtajaksi ehdolla oleva Ursula von der Leyen on toki saksalainen, mutta hän on ehdolla Macronin aloitteesta. Lisäksi hänen kotimaiset politiikkalinjauksensa ovat olleet ennemmin ranskalais- kuin saksalaistyyppisiä.

Pitkälti juuri von der Leyenin ehdokkuudella Macron varmisti, että vähintään yhtä tärkeään euroalueen keskuspankin EKP:n pääjohtajan pestiin on ehdolla ranskalaispoliitikko Christine Lagarde eikä saksalaiskeskuspankkiiri Jens Weidmann.

Samoin EU:n neuvoston johtoon ehdolla oleva Belgian pääministeri Charles Michael on ennemmin Macronin integraatiomielinen liittolainen kuin hänen vastustajansa.

Jos nämä EU:n keskeiset johtajanimitykset toteutuvat ehdotusten mukaan, alkanevat EU:n politiikkapainotuksetkin liukua entisistä ranskalaisempaan suuntaan. Se tuntuisi kaikissa jäsenmaissa Suomea myöten.

Suomen EU-linja on tavan mukaan ollut lähempänä Saksan kuin Ranskan tulkintoja. Suomi on Saksan tavoin korostanut talouskuria ja kansallista vastuuta. Ranska taas haluaa EU:sta yhteisvastuullisen liittovaltion yhteistä armeijaa myöten.

Tuskin EU kovin pian muuttuu liittovaltioksi tai ryhtyy perustamaan yhteisarmeijaa. Mutta EU:n vähäisempikin ranskalaistuminen voi vaatia Suomen EU-linjauksilta melkoista sovittelemista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt