Pääkirjoitus: Kömpelö yritys rahastaa ikäihmisiä

Julkaistu:

PÄÄKIRJOITUS
Aikanaan veronsa maksanut kansalainen on omat terveys- ja hoivapalvelunsa ansainnut.
Suomen hallitukset, valtiovarainministeriö VM ja Suomen Pankki SP ovat jo vuosien ajan kantaneet huolta väestön ikääntymisestä ja sen fiskaalisista vaikutuksista.

Vakiintuneen tulkinnan mukaan ikääntymisestä koituu ongelmia sitä mukaa kun veroja maksavan työikäisen väen määrä vähenee ja terveys- ja hoivapalveluita tarvitsevien vanhusten määrä kasvaa.

Kestävyysvajeeksi nimetty ongelma pahenee, kun julkiset terveydenhoito- ja hoivamenot kasvavat mutta verotulot hupenevat.

Samaa ikääntymisilmiötä on yhtä pitkään pitänyt esillä finanssialan etujärjestö FK edeltäjineen. Sillä erotuksella, että finanssialalle väen ikääntyminen ei ole uhka vaan houkutteleva mahdollisuus tuottoisaan liiketoimintaan.

Finanssiala ja nyttemmin myös sen rinnalle samoille apajille ilmaantunut yksityinen hoiva-ala ovat palveluillaan jo täydentäneet julkisia palveluita. Mutta samalla ne ovat siekailematta käyttäneet julkisen talouden kestävyyshuolia omien palveluidensa markkinoinnin tukena.

Yksi FK:n pitkäaikaisista tavoitteista on saada keskituloinen kansa innostumaan niin sanotuista hoivavakuutuksista. Toinen kestotavoite on päästä käsiksi kansan asuntovarallisuuteen.

Ikäihmisille markkinoituina nämä rinnakkaiset tavoitteet yhdistyvät kuin sananparren kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Viimeksi nämä tavoitteet nousivat rinta rinnan esiin tiistaina Helsingissä järjestetyssä ikääntymisfoorumissa.

FK ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla esittivät kuin yhteen ääneen, että ikääntyvää keskiluokkaa pitäisi kannustaa myymään asuntojaan ja ostamaan yksityisiä hoivapalveluita ja -vakuutuksia. Niiden mukaan valtion tulisi osallistua tähän kannustamiseen veroporkkanaa ja -keppiä annostelemalla.

Toistaiseksi tällaiset tavoitteet ovat jääneet pitkälti toteutumatta.

Julkisiin palveluihin yhä luottavainen kansa pitää omat varansa mieluummin loppuun asti säästössä kuin ostaa usein kalliina, vaikeina ja tarpeettominakin pitämiään vakuutuksia.

Samoin asunnot jätetään mieluummin perikuntien kuin finanssiyhtiöiden haltuun.

Kansan haluttomuutta selittänee yksi kansanomainen ja pätevä tulkinta:

Aikanaan veronsa maksanut kansalainen on omat terveys- ja hoivapalvelunsa ansainnut eikä niiden saamiseksi ole tarvis maksaa toistamiseen ryhtymällä vielä vanhoilla päivillä panemaan asuntoja ja muuta varallisuutta lihoiksi.

Elinkeinoelämän toki kuuluukin kehittää uusia palveluita ja havitella uutta liiketoimintaa. Mutta niin kauan kuin kyse on julkisista peruspalveluista, on poliitikkojen tehtävä ajaa kansakunnan yleistä etua eikä minkään toimialan yksityisiä etuja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt