Pääkirjoitus: ”Isis-naisilla” on vastuu kohtalostaan – tietämättömyyteen vetoaminen ei ole uskottavaa

Syyrian al-Holin leirillä olevia kymmeniä suomalaisia ei ole syytä hakea valtion kustannuksella kotimaahan.

Al-Holin leiri sijaitsee Hasakan piirikunnassa Syyriassa. Leirillä on tiettävästi ainakin 11 suomalaista naista ja heidän 33 lastaan sekä orvoiksi jääneitä lapsia.

4.7.2019 21:00

Terroristijärjestö Isisin ”kalifaatin” jäljiltä Syyriasta on löytynyt lukuisia joukkohautoja, joista suurimmassa oli 3 500 ruumista. Tuorein hauta paljastui keskiviikkona Raqqan kaupungissa – siinä on ainakin 200 uhria. Joukkohaudat ovat näkyvä todiste siitä, kuinka murhanhimoinen ja systemaattisen rikollinen Isis-järjestön maaliskuussa kukistunut ”kalifaatti” oli.

Tämä tausta pitää muistaa, kun keskustellaan al-Holin leirillä Syyriassa olevista suomalaisnaisista ja heidän lapsistaan. Lapset eivät ole kohtaloaan itse valinneet. Heidän äitinsä ovat kuitenkin itse vastuussa siitä, mille tielle he ovat astuneet, houkuteltuina tai eivät, ja millaista maailmaa he ovat lähteneet Syyriaan rakentamaan.

Hallitus selvittää parhaillaan, mitä al-Holin leirillä oleville kymmenille suomalaisille pitäisi tehdä. Pääministeri Antti Rinne (sd) linjasi eduskunnan kyselytunnilla 27. kesäkuuta, ettei valtio toimi aktiivisesti näiden ihmisten saamiseksi kotiin.

SPR:n kansainvälisen avun päällikkö Kalle Löövi muistutti torstaina Yle Radio 1:n Ykkös­aamussa siitä, että mahdollisen pelastusoperaation käytännön haasteet olisivat kovia. Sisällissodan repimään maahan ei mennä noin vain hakemaan ihmisiä pois vankileirin kaltaisista oloista.

Naisten ja lasten omaiset ilmaisivat torstaina Helsingin Sanomien mielipidesivulla hätänsä erityisesti pienimpien lasten terveydestä ja hengissä säilymisestä. Huoli on ymmärrettävä ja aiheellinen, sillä olot al-Holissa ovat ilmeisen vaikeat.

Kirjoittajien mukaan heidän omaisiaan ei saa yksioikoisesti leimata terroristeiksi, vaan naisia on ”houkuteltu lähtemään Syyriaan monenlaisilla menetelmillä”. ”He eivät tienneet, millainen totalitaristinen järjestelmä heitä odotti”, omaiset kirjoittavat.

 Omaisten kertomus naisten tietämättömyydestä ei ole uskottava.

Omaisten kertomus naisten tietämättömyydestä ei ole uskottava, sillä Isisin toimintatavoista on ollut tietoa saatavilla sekä mediasta että järjestön omasta, raakoja mestausvideoita sisältäneestä propagandasta. HS:n mukaan yksi lähtijöistä on ylistänyt Twitterissä Isisin väkivaltaisuutta.

Naisten ja lasten mahdollista paluuta voidaan pohtia sekä Suomen turvallisuuden kannalta että humanitaarisesta ja oikeudellisesta ja näkökulmasta. Humanitaariselta kannalta Suomi on velvollinen huolehtimaan ainakin lapsista, ja sitä edellyttäisi myös Suomen sitoutuminen ihmisoikeussopimuksiin. Juridisesti jokaisen täysi-ikäisen mahdollinen syyllistyminen rikoksiin Syyriassa pitäisi arvioida tuomioistuimessa. Suomessa on kuitenkin erittäin vaikea selvittää, mitä naiset ovat tehneet ja täyttävätkö heidän tekonsa terrorististen tai muiden rikosten tunnusmerkit. Sisäisen turvallisuuden kannalta asia on selvä: naisia voi perustellusti pitää uhkana Suomelle.

Kun laittaa nämä asiat viileästi puntariin, ei vaaka kallistu pelastusoperaation puolelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?