Pääkirjoitus: Suomi ei voi luottaa EU-turvatakuuhun – se on yhä vailla sisältöä

Julkaistu:

PÄÄKIRJOITUS
Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 ei ole saanut konkreettista merkitystä; yhteiset harjoitukset terävöittäisivät sitä.
Euroopan unionin perussopimuksen artikla 42.7 on turvalauseke, jonka merkitys on hämärä. Todellista turvatakuuta artikla ei anna, vaikka se velvoittaakin muita avunantoon ”kaikin käytettävissä olevin keinoin” yhden EU-jäsenmaan joutuessa sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Mutta miten ja millaista apua EU-kumppaneilta voisi tositilanteessa tulla? Tulisiko sitä?

Näitä vaikeita kysymyksiä pohdittiin presidentti Sauli Niinistön johtamissa Kultaranta-keskusteluissa sunnuntaina ja maanantaina.

Niinistön mukaan EU:ssa on ”rakenteellinen vika”, jos se hankkii kovan turvallisuutensa ulkopuolelta – siis puolustusliitto Natolta – pystymättä itse takaamaan sitä kansalaisilleen. Suomen etu olisi saada tätä rakennevikaa korjatuksi. Koska Suomi ei kuulu Natoon, pitäisi artikla 42.7:n olla muutakin kuin pelkkä kuollut kirjain.

Artikla 42.7 on laukaistu vain kerran: Nato-maa Ranska pyysi siihen vedoten apua Pariisin vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen. Suomi lupasi lisätä rauhanturvaajiensa määrää Libanonissa. Näin Ranska pystyi vetämään Libanonista omia sotilaitaan kotiin terrorisminvastaisiin tehtäviin.

Artiklan käytännön soveltaminen on avun antajan ja sen pyytäjän välinen asia, josta pitää aina erikseen sopia. Vakiintuneita menettelyjä ei ole. Artiklan soveltamisen tekee hankalaksi myös se, että sodan ja rauhan rajapinta on hämärtynyt nykyaikaisen hybridivaikuttamisen maailmassa. Konfliktista voi olla aluksi havaittavissa vain pieniä signaaleja. Vihamieliseen vaikuttamiseen vastaaminen vaatii valppautta ja ketterää päätöksentekoa.

 

Todellista turvatakuuta artikla ei anna, vaikka se velvoittaakin avunantoon ”kaikin käytettävissä olevin keinoin”.

Niinistö kysyi Saksan liittopresidentiltä Frank-Walter Steinmeierilta Kultarannassa, tulisivatko muut EU-maat Natoon kuulumattoman jäsenen avuksi. Vastaus oli ympäripyöreä eikä sisältänyt minkäänlaista sitoumusta. Liittopresidenttinä Steinmeier ei Saksan linjaa tällaisessa kysymyksessä oikein voi määritelläkään, sillä hänen asemansa on muodollinen.

Suomen kannalta olisi hyvä saada 42.7:ään vihdoinkin konkretiaa esimerkiksi järjestämällä EU-kumppanien kanssa yhteisiä harjoituksia artiklan toimeenpanosta erilaisissa skenaarioissa. Harjoitukset tiivistäisivät EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä ja loisivat käytännön toimintamalleja avun antamisesta ja vastaanottamisesta. Valitettavasti EU-kumppanit eivät ole kovin halukkaita terävöittämään turvalauseketta. EU:n 28 jäsenmaasta 22 on Naton jäseniä.

EU-puolustusyhteistyö ei toki yksinään pönkitä Suomen turvallisuutta vaikka se syvenisikin, eikä artikla 42.7:ään voi luottaa. On hyvä, että Suomi on ulottanut turvallisuutensa verkostoa myös Nato-kumppanuuteen ja kahdenvälisiin järjestelyihin. Mikään kudelma ei kuitenkaan ole niin vahva, että se kannattelisi Suomea tosipaikassa – ainoa luotettava puolustus on se, minkä me itse rakennamme.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt