Pääkirjoitus: Ristiriitaista talouspolitiikkaa

Julkaistu:

pääkirjoitus
Elleivät työllisyystavoitteet täyty, voivat edessä olla talouspolitiikan täyskäännös ja työllisyyttä heikentävät vyönkiristykset.
Antti Rinteen (sd) hallitus on sitonut työllisyys- ja talouspoliittiset tavoitteensa toisiinsa tavalla, johon voi sisältyä suhdanteita voimistava ristiriita.

Hallituksen keskeinen työllisyyspoliittinen tavoite on maan työllisyysasteen kohoaminen 75 prosenttiin. Talouspolitiikan keskeisiä tavoitteita on puolestaan julkisen talouden tasapaino viimeistään vuonna 2023.

Kumpaakin tavoitetta voi pitää perusteltuna, mutta tapa, jolla hallitus kytkee ne toisiinsa, voi olla myös ongelmallinen.

Lähtökohtaisesti hallitus säätää talouspolitiikan viritystä hieman aiempaa keveämmäksi kasvattamalla julkisia menoja jonkin verran.

Kertaluontoisia uusia menoja on määrä rahoittaa valtion omaisuutta myymällä, ja pysyvien menojen lisäyksiä on tarkoitus rahoittaa osin verotusta kiristämällä.

Isohko osa pysyviksi aiotuista uusista menoista on kuitenkin sen toiveikkaan mutta epävarman oletuksen varassa, että talouskasvu ja työllisyyden koheneminen jatkuvat ja tuottavat julkiseen talouteen lisätuloja.

Menolisäysten työllisyysehdolla on myös kääntöpuoli:

Elleivät hallituksen työllisyystavoitteet täytykään, voi edessä olla talouspoliittinen täyskäännös menolisäyksistä vyönkiristyksiin.

Juuri tästä talous- ja työllisyyspolitiikan ristiinkytkennästä voi syntyä samanlaisia ristiriitaisia vaikutuksia kuin Suomessa on koettu kymmenen viime vuoden enimmäkseen heikoissa suhdanteissa.

"Hukatun" vuosikymmenen yksi opetus on, että julkisen talouden kevennyksillä ja kiristyksillä on aina niin sanotut dynaamiset vaikutuksensa maan talous- ja työllisyyskehitykseen.

Tämän opetuksen mukaan hallituksen aikomat menolisäykset osaltaan vahvistavat taloutta ja työllisyyttä. Siksi niiden rajaaminen vain vahvistuvan talouden ja työllisyyden oloihin on kuin autoilija lisäisi kaasua mutta vain alamäessä vauhdin kiihtyessä muutenkin.

Vastaavasti vyönkiristykset todennäköisesti heikentävät taloutta ja työllisyyttä, joten niihin ryhtyminen muutenkin heikkenevän työllisyyskehityksen oloissa on kuin autoilija painaisi jarrua ylämäessä ja näin hidastaisi muutenkin hidastuvaa vauhtia.

Toki hallitus varaa itselleen mahdollisuuden taloutta elvyttäviin toimiin myös heikkenevissä talousoloissa, mutta tämä varaus koskee vain kansainvälisen tai muutoin vakavan talouskriisin oloja.

Mutta jos työllisyyskehitys alkaakin takkuilla "normaalin" talouskehityksen aikaan ilman ulkomailta löytyviä selityksiä, aikoo hallitus ryhtyä talouden vastamäkijarrutukseen.

Samalla hallitus ottaa tuplariskin, että ensin karkaa työllisyystavoite ja heti perään julkisen talouden tasapainotavoite.