Pääkirjoitus: Valehtelu nakertaa poliitikon uskottavuutta – mitä arvoja Mikkel Näkkäläjärvi noudattaa?

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on taitettu peistä kahden poliitikon, kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd) ja eurovaaliehdokas Mikkel Näkkäläjärven (sd) vanhoista teoista.
Al-Taee yritti peitellä juutalaisia ja homoja halventavia somekirjoituksiaan vuosilta 2011 ja 2012 väittämällä, että ne eivät ole hänen kirjoittamiaan. Loppujen lopuksi hän myönsi asian ja pahoitteli kärjekästä kielenkäyttöään, mutta tämä kaikki vasta eduskuntavaalien jälkeen. Valtaisan kohun myötä al-Taee jäi sairauslomalle toukokuun loppuun.
Mikkel Näkkäläjärvi tuomittiin sakkoihin eläinsuojelurikoksesta, kotirauhan rikkomisesta ja vahingonteosta vuonna 2006. Tekohetkellä Näkkäläjärvi oli 15-vuotias nuori mies, joka omien sanojensa mukaan eli vaikeaa aikaa yksityiselämässään. Siksi hän sortui järjettömiin tekoihin. Näkkäläjärvi tunkeutui poikaporukassa yksinäisen naisen mökkiin aiheuttaen siellä järkyttävää tuhoa. Lisäksi naisen kissan elämä lopetettiin brutaalilla tavalla lapiolla ja polttamalla.
Neljä vuotta myöhemmin 2010 hän sai ehdollista vankeutta ja sakkoa rattijuopumuksesta. Näkkäläjärvi on allekirjoittanut lomakkeen, jossa hän vakuutti puolueelleen eli Sdp:lle kertovansa, mikäli hänellä olisi rikostuomio.

Näin hän ei tehnyt.

Kun Näkkäläjärven ja al-Taeen tapauksista uutisoitiin, alkoi kova keskustelu, jonka ytimessä on ajatus armosta ja katumuksesta. Pitääkö poliitikon, kuten Näkkäläjärven, kärsiä nuoruuden hairahduksista loppuelämä? Keskustelu lähti nopeasti oudolle uralle, uralle, jossa keskeistä on huoli rikoksen tekijän asemasta ja selviytymisestä median ristitulessa. Kun Näkkäläjärvi tunnusti Helsingin Sanomien eurovaaliehdokkaiden rikosselvityksen (19.5.) jälkeen Facebookissa tekonsa, voi ulostulossa nähdä halutessaan myös vahvaa tapahtuneen vähättelyä.

Näkkäläjärvi kirjoitti lakonisesti lyöneensä kissaa. Todellisuudessa puhutaan kuitenkin todella kammottavasta tapahtumasarjasta. Onneksi media hoiti tehtävänsä, ja kertoi, mitä yksinäisen naisen mökissä Inarissa tapahtui.

Tämä on länsimaisen median ydintehtävä, ja se kannattaisi myös somen ammattiloukkaantujien muistaa meuhkaamisensa keskellä.

On selvää, että jokin kohtuus nuoruuden hairahduksien käsittelyssä pitää säilyttää.

Poliitikko voi olla poliitikko ja menestyä, vaikka kaikki elämässä tehdyt asiat eivät täytä arvo- ja moraalikriteerejä.

Poliitikoilta odotetaan nuhteettomuutta, mutta joka tähän pystyy heittäköön ensimmäisen kiven. Silti sekä al-Taeen että Näkkäläjärven tapauksissa sosiaalisen median keskustelupalstoilla puurot ja vellit ovat menneet pahasti sekaisin. Kyse on poliitikon valehtelusta. Nuoruuden tekoja voi katua ja pyytää anteeksi, mutta jos siihen ensin liittyy salailua ja valehtelua asiaa kysyttäessä, se ei anna poliitikosta luotettavaa ja rehellistä kuvaa. Omissa tviiteissään Näkkäläjärvikin on muistuttanut, että värikäs keskustelu ja räväkkyys kuuluvat asiaan, kunhan pysytään totuudessa.

Nyt äänestäjälle herää kysymys, noudattaako Näkkäläjärvi itse niitä arvoja, joita hän vaatii muiden noudattavan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt