Vappu on vasemmiston juhla. Tämä vappuna vasemmistolla on poikkeuksellisesti jotain juhlittavaakin.
Sekä demarit että vasemmistoliitto ottivat ensi kertaa eduskuntavaalivoiton 24 vuoteen. Vuoden 2003 vaalissa Sdp kyllä sai kaksi edustajaa lisää, mutta menetti pääministerin paikan.
Ennakko-odotuksiin nähden nyt saatu voitto oli demareille pettymys, vaikka voikin riittää pääministerin paikkaan. Syntipukiksi haetaan Antti Rinnettä, mutta Rinne puolueen johdossa on enemmän demarien ongelmien seuraus kuin niiden syy.
Sdp nojaa miesvaltaisiin teollisuustyöläisiin ja naisvaltaisiin palvelu- ja sote-alojen työntekijöihin. Ensin mainitut vähenevät, jälkimmäiset lisääntyvät. Lisäksi on koulutetumpaa väkeä, joka pohtii usein jo enemmän ympäristöä kuin tulopolitiikkaa. Erot ovat niin isoja, että edes demarien talon seinät eivät ole tarpeeksi leveällä.
2000-luvun lopulla Jutta Urpilaisen piti varmistaa naisten äänet Sdp:lle, mutta hän menettikin miehiä perussuomalaisille. Ay-äijä Rinteen piti tuoda heidät takaisin, mikä toisella yrittämällä jossain määrin onnistuikin. Mutta ei alle 18 prosenttia hyvä tulos ole.
Vasemmistoliitto kasvatti kannatustaan peräti prosenttiyksikön ja sai onnekkaasti neljä kansanedustajaa lisää. Puolue on pystynyt demareita paremmin uusimaan äänestäjäkuntaansa, mutta painii silti alemmassa painoluokassa.
Sekä Sdp:n että vasemmistoliiton juuret juontavat vuonna 1899 perustettuun Suomen Työväenpuolueeseen. Vuonna 1903 se muutti nimensä Suomen sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi ja liittyi Karl Marxin ajatuksia seuranneiden puolueiden kansainväliseen perheeseen.
Vuonna 1883 kuollut Marx oli aktiivisimmillaan reilut 150 vuotta sitten. Silloin rautatie oli kohtuullisen uusi keksintö.
Marxin ajatuksista esiteltiin jo hänen eläessään niin monta versiota, että erään kuultuaan hän tokaisi, että ”ei ainakaan itse tiedä olevansa marxilainen”. Sata vuotta kuolemansa jälkeen Marxia palvottiin puolijumalana paikoissa, joista hän ei koskaan kuullutkaan. On mahdotonta sanoa, mitä hän olisi ajatellut nimissään tehdyistä hirmutöistä.
1900-luvun alussa oikeasta tulkinnasta kilpailivat vahvimmin maltilliset reformistit ja vallankumouksen ajajat. Reformisteista juontaa nykyinen sosiaalidemokratia, kumouksellisista tuli vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeisiä kommunisteja.
Suomen sisällissodan jälkeen Sdp:n rinnalle syntyi aluksi maanalainen SKP ja jatkosodan jälkeen sen ympärille SKDL. Vasemmistoliitto on sen seuraaja.
Sdp ja vasemmistoliitto mainitsevat enää harvoin Marxin nimen, mutta uuttakaan suunnannäyttäjää ja johtoajatusta ei tilalle ole saatu etsiskelyistä huolimatta.
Hallituksessa istuminen kuluttaa ja yhteiskunnan muutos jatkuu hallituksista riippumatta. On täysin mahdollista, että puolue nimeltä Sdp otti keväällä 2019 viimeisen vaalivoittonsa.
Koko vasemmistoa voi odottaa tuskallinen uudelleen järjestäytyminen ja aatteiden pöllytys. Rakkaita tunnuksia joutuu taas museon hyllylle pölyttymään. 2020-luvusta tulee vasemmistolle myrskyisä ja kohtalokas.
Lohtua tuo ehkä se, että sama koskee politiikan toistakin laitaa. Varmat kannattajakunnat murenevat ja äänestystottumukset unohtuvat. Uusia voimia nousee tyhjästä painuakseen hetkessä unohdukseen.
Vanhan vasemmiston kannattaa ottaa ilo irti vapusta 2019. Sen jälkeen odottavat tutkimattomat tiet.