Pääkirjoitus: Kansan protesti voi muuttaa poliittista kulttuuria – keskustan väki valui perussuomalaisiin

Julkaistu:

Eduskuntavaalit tulevat jäämään suomalaiseen poliittiseen historiaan tasaisuutensa takia, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen.
Koskaan aikaisemmin ei ole nähty kamppailua, jossa kolme kärkipuoluetta taistelevat ykköspaikasta yhden prosentin sisällä. Ykköspaikka Sdp:n ja perussuomalaisten välillä oli vaalien loppumetreillä hetkittäin kiinni muutamasta kymmenestä äänestä Uudellamaalla. Valtakunnallisesti äänissä oli muutaman tuhannen ero. Paikoissa puolueet olivat välillä tasoissa. Voi olla, että ero ratkeaa vasta tarkistuslaskennassa.

Vaaleissa toteutui tilanne, jota kannatusmittausten perusteella ehdittiin ennakoida. Mikään puolue ei saanut yli 20 prosentin kannatusta. Tämäkin saavutus on ainutlaatuinen. Viime vaaleja innokkaammin uurnilla käyneet äänestäjät eivät äänestäneet Suomeen selkeää ykkösvaihtoehtoa, puoluetta ja puheenjohtajaa, jonka johdolla olisi lähdetty rakentamaan uutta hallituspohjaa. Nyt johtajuus on ikään kuin hukassa. Se ei ole kenelläkään tai sitten se on kolmella suurella: Sdp:llä, perussuomalaisilla ja kokoomuksella yhdessä.

Selkeää johtomandaattia ei vaalituloksesta saa väännettyä esiin.

Ennen vaaleja politiikan johtoviittaa tarjottiin Sdp:lle ja sen puheenjohtajalle Antti Rinteelle. Rinne sai vaivoin pidettyä puolueensa ykkösenä. Hallituksen arvostelu ja hallituksen tekemisiin kohdistunut kritiikki kanavoitui perussuomalaisten puheenjohtajaan Jussi Halla-ahoon. Halla-ahon kaikkien aikojen äänipotti, yli 30 500 ääntä Helsingistä, on jotain muuta kuin Rinteen 11 000 Uudeltamaalta.

Rinne ei ollut vaalipiirissään edes paras demari. Onko tässä äänestäjien piikki myös Rinteelle. Kaikki demarit eivät taida olla tyytyväisiä puheenjohtajan toimintaan.

Keskustalle eduskuntavaalit 2019 muodostui synkäksi korpivaellukseksi hallituskamareista rökäletappioon.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) luotti liian pitkään siihen, että kansa ymmärtää hallituksen saavutukset työpaikkojen luonnissa ja valtiontalouden tervehdyttämisessä. Ei ymmärtänyt. Politiikassa pelataan mielikuvilla, ei niinkään teoilla. Hallituksen kompurointi sotessa ja aktiivimallissa sekä kolme hallituskriisiä jäivät paremmin kansan muistiin. Sipilä yritti palauttaa puolueensa kannatuksen nousuun hajottamalla hallituksensa kolme viikkoa ennen vaaleja.

Taktisesti veto oli hyvä.

Se vain tuli liian myöhään.

Perussuomalaisten menestyksen jälkeen voi aidosti kysyä, mitä Halla-aho tekee vaalivoitollaan. Hallitustietä on tukittu jo etukäteen. Keskustalta voi kysyä, mitä puolue tekee rökäletappiollaan. Onko hallitushaluja? Puolue joutuu miettimään myös sitä, jatkaako Sipilä puheenjohtajana. Verisen tappion jälkeen Sipilän jatko keskustan johdossa on epätodennäköistä.

Keskustalle jää neljäksi vuodeksi muutenkin pähkinä purtavaksi: miten hallituksen epäsuosio iski vain keskustaan eikä hallikumppani kokoomukseen. Sinisistä ei kannata edes puhua. Ministereitä jäi liuta rannalle Sampo Terhon ja Jussi Niinistön johdolla. Historiallista siis tämäkin; ei yhtään yhden hallituspuolueen ministeriä läpi eduskuntaan. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo voi huokaista helpotuksesta, puolue onnistui lisäämään paikkalukua yhdellä, jota voidaan pitää torjuntavoittona. Täytyy muistaa, että Orpo hapuili pahasti vanhustenhoidon hoitajamitoituksen kanssa, eivätkä vaalien tv-tentit menneet aivan putkeen: Orpo joutui yllättäen puolustuskannalle muun muassa sotesta.

Tällä tuloksella kokoomus on hyvällä paikalla, kun haetaan hallituskumppaneita ja toisaalta Orpo voinee olla varma, että puolueen puheenjohtaja ei vaihdu puoluekokouksessa.

Katoavaista on maine ja kunnia.

Eduskunnassa ei nähdä yhtä sodanjälkeisen Suomen merkittävintä poliitikkoa Paavo Väyrystä. Operaatio Tähtiliike karahti karille pahasti. Tosin Väyrynen on kerran aikaisemminkin pudonnut eduskunnasta – nyt lähtö vain voi olla lopullinen. Muutenkin kasvot vaihtuivat hurjaan tahtiin. Myös naisten invaasio eduskuntaan on historiallista, lähes puolet edustajista on naisia.

Puolueiden ulkopuolisten kansanliikkeiden aika ei ollut vielä. Liike Nytin Hjallis Harkimo meni läpi eduskuntaan Uudeltamaalta – yksin 13 000 äänellä. Kärkipuolueiden vaatimattomat ääniosuudet voivat enteillä aikaa, jolloin Harkimo ei ole liikkeineen enää yksin. Suora vaikuttaminen ohi perinteisten puolueiden on ehkä Suomessakin yleistymässä, ja se muuttaa poliittista kulttuuria.

Protestijytkyjähän on nyt nähty kolmissa vaaleissa peräkkäin, mutta on niitä nähty aiemminkin, muun muassa 1970-luvun alkupuolella, jolloin Veikko Vennamon Smp tuli unohdetun kansan äänillä rytinällä eduskuntaan. Vasta vaalien jälkeen nähdään, mistä perussuomalaiset kaivoi kannatuksensa.

Jos katsoo keskustan tulosta, äänestäjät ilmeisesti siirtyivät maaseudulla keskustan pullantuoksuisista tupailloista perussuomalaisten kelkkaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt