Pääkirjoitus: Tämä voisi tapahtua Suomessakin – Kiihottajat yllyttävät pettyneitä miehiä hirmutekoihin

Julkaistu:

Christchurchin terroriteko seurasi kaavaa, joka ei ikävä kyllä ole tuntematon meilläkään.
Uusi-Seelanti sijaitsee maailman vastakkaisella laidalla. Mutta maailmasta on tullut niin pieni, että siellä tapahtuva voi koskettaa meitä.

Perjantaina pyssymies surmasi puolisen sataa rukoilijaa kahdessa moskeijassa Christchurchin kaupungissa. Tämän hetkisen tiedon mukaan hän toimi yksin, motiivinaan valkoinen nationalismi ja muslimiviha. Isku muistutti hyvin paljon norjalaisen terroristin Anders Breivikin tekoa kahdeksan vuotta sitten.

Kumpi laati manifestin internetissä levitettäväksi. Tekniikka kehittyy, joten Christchurchin murhamies kuvasi tekonsa reaaliaikaisesti nettiin.

Tällainen ei ole uutta. Viime vuosikymmenellä Suomessa tehtiin kaksi joukkoampumista ja pommi-isku, joissa oli jo samoja piirteitä. Ideoita ja tukea haettiin netistä. Nettiä yritettiin käyttää myös omien tekojen mainostamiseen. Silloin taustalla ollut ideologinen pohja ei juuri ulkopuolisille auennut.

2010-luvulla sellaisia on tarjolla. Eniten huomiota ovat herättäneet islamistien ja valkoisten nationalistien teot. Vaikka ryhmät muka vastustavat toisiaan, ne ovat oikeasti samankaltaisia.

Islamistien organisaatiot ovat pystyneet myös useiden terroristien iskuihin, mutta yllyttävät ahtaalle jouduttuaan yksinäisiä susia. Pari vuotta sitten Turussa veitsien kanssa uhriensa kimppuun hyökännyt mies oli tällainen.

Järjestäen tekijät ovat nuoria miehiä, jotka eri tavoin pelkäävät syrjäytymistä ja häpeää. Hirmutekojen kautta haetaan elämälle tarkoitusta ja itselle mainetta. Heikkouden tunnetta yritetään helpottaa muita vahingoittamalla.

 

Äärijärjestöt etsivät käyttökelpoisia hölmöjä tarkoituksiinsa.

Radikalisoituminen voi tapahtua kokonaan verkossa, mutta usein sen uhreilla on tosielämässään muutama kumppani, joka innostuu samasta aatemaailmasta.

Yhteiskunnan toimiva vastaus on poliisin tiedustelutyö netissä ja oikeassa maailmassa, sosiaalityö ja mielenterveyden hoito. Suomessakin arkisilta kuulostavilla keinolla on pitkään estetty menestyksekkäästi hirmutekoja.

Tekijöiden kertoma syy voi olla pelkkä peite omalle toivottomuudelle. Maailmassa kuitenkin riittää äärijärjestöä, jotka etsivät ja tarvitsevat tällaisia tyyppejä tavoitteitaan toteuttamaan.

”Hyödyllinen idiootti” on kulunut termi, mutta tällaiset terroristit ovat todellakin hyödyllisiä idiootteja, jos uskovat asiaansa.

Yllyttäjien vastuuseen saaminen on vaikeaa ja joskus mahdotonta, kun he piileskelevät netin syövereissä ja toisella puolella planeettaa. Sitä pitää silti yrittää.

Valkoiset nationalistit ja islamistit eivät ole ainoat ja viimeiset kiihottajat, jotka etsivät surkeita hölmöjä hirmutekoja toteuttamaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt