Pääkirjoitus: Eurovaalit jäävät Suomessa täysin eduskuntavaalien varjoon, vaikka ovat merkittävimmät aikoihin

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Toukokuun EU-vaalit ovat jäämässä täysin eduskuntavaalien varjoon, vaikka Euroopan kannalta vaalien lopputulos on todella tärkeä muun muassa nationalismin nousun takia, IS:n pääkirjoitus muistuttaa.
Suomessa käydään jo niin kovaa eduskuntavaalitaistelua, että EU-vaalit ovat jäämässä niiden varjoon. EU-vaaleihin on enää sata päivää. Toukokuun 23. päivänä järjestettäviä EU-vaaleja voi pitää monessa suhteessa merkittävimpinä pitkään aikaan. Syykin on selvä: Eurooppa on sanalla sanoen sekavassa tilassa.

Moni odottaa EU-vaaleista nationalististen voimien esiinmarssia. Unkarin pääministeri, oikeistolaisen ja kansallismielisen Fidesz-puolueen Viktor Orbán on monessa yhteydessä toivonut, että Unkarin malli leviäisi EU-vaalien myötä myös EU-parlamenttiin, jonka kokoonpano muuttuu taatusti radikaalisti toukokuun jälkeen. Vastakaikua Orbán on löytänyt muun muassa Puolasta. Italia on nyky-Euroopassa kokonaan oma lukunsa, ja sen riitely Ranskan kanssa vielä toinen.

Italian kohdalla kyse on myös Euroopan taloudesta, jos ajaudutaan tilanteeseen, jossa Italian pankkeja joudutaan vielä pelastamaan euromaiden yhteisvastuulla. Jos Euroopan vakausmekanismi (EVM) päätyy siihen, että mahdollisia pankkien tukiratkaisuja voidaan tehdä määräenemmistöllä, se näkyy ja tuntuu myös Suomen politiikassa – ei pelkästään EU-, vaan myös eduskuntavaaleissa.

 

Väärän tiedon levittäjien varalta kannattaisi perustaa EU-vaaleihin oma kampanja.

Ylipäätään EU-teemoista ei ole puutetta, jos EU-vaalikampanjat ylipäätään ehtivät nousta esille. Eduskuntavaalit järjestetään 14. huhtikuuta. Eduskuntavaalien jälkeen on vielä pari päivää aikaa ilmoittautua myös EU-vaaliehdokkaaksi, mitä mahdollisuutta jotkut kärkiehdokkaat saattavat käyttää hyväkseen. EU-vaalitaistelu jää väistämättä myös eduskuntavaalien jälkeisten hallitusneuvottelujen varjoon, sillä niistä povataan ennätyksellisen vaikeita.

Kaiken lisäksi Suomi aloittaa EU:n puheenjohtajana heinäkuun alusta. Siksi EU:sta kannattaisi puhua myös eduskuntavaaleissa.

EU-vaaleissa pärjää se, joka osaa esittää sanomansa selkeällä suomen kielellä. Väärän tiedon levittäjien varalta kannattaisi perustaa EU-vaaleihin oma kampanja. Faktantarkistajille on taatusti työsarkaa enemmän kuin tarpeeksi.

Hyvä esimerkki väärän tiedon levittämisestä ja sen vaikutuksista löytyy Britanniasta. Suomessa kannattaa katsoa erittäin tarkasti mihin EU:hun liittyvän huuhaa-tiedon levittäminen on saarivaltion ajanut. Brexitin loppuratkaisut ovat vielä näyttelemättä, mutta mitään hyvää ei ole luvassa.

Brittien päättömästä touhusta kärsii koko EU, mutta taatusti eniten britit itse. Suomen kannalta Britannian EU-erosta ei ole kuin yksi hyvä puoli eli se, että Suomi saa toukokuussa valita EU-parlamenttiin 14 edustajaa nykyisen 13 sijaan. Jos EU-vaalien äänestysprosentti jää alhaiseksi, sekin kalvaa EU:n merkitystä ja antaa aseita EU-vähättelijöiden joukolle. Viimeksi äänestysprosentti oli Suomessa 39,1.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt