Pääkirjoitus: Nykyaika kaipaa keulakuvia Heidi Lindénin tapaan – mutta uskottavuuden pohja rakentuu jo taviksena

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Ohjaaja Heidi Lindén ei osannut ehkä ajatellakaan, että elokuva-alan markkinointitarkoituksia varten laaditut englanninkieliset CV:t pompahtaisivat Metoo-julkisuuden myötä esiin.
Ohjaaja, näyttelijä Heidi Lindénin nousu Suomen Metoo-liikkeen nimihahmoksi on esimerkki siitä, kuinka nykyisenä nettiaikana kenestä tahansa tavallisesta henkilöstä voi tulla yhtäkkiä julkkis tai keulakuva.

Ennen lokakuuta 2017 Lindén osasi tuskin edes kuvitella, että hänestä tulisi joku päivä elokuva-alan seksuaalisen ahdistelun pääpaljastaja Suomessa.

Koko Metoo-kampanjaa ei ollut tuolloin vielä keksitty, mutta jo muutama kuukausi myöhemmin Lindén tunnettiin Suomen Metoon voimanaisena.

Kaikki alkoi yhdysvaltalaisen näyttelijän Alyssa Milanon 15. lokakuuta 2017 julkaisemasta twiitistä, jossa hän kehotti kertomaan seksuaalisesta häirinnästä #metoo-tunnisteella.

Lindén oli kuitenkin havainnut saman ongelman olemassaolon jo sitä ennen Aalto-yliopiston kandidaatintyötä tehdessään. Hän oli kerännyt kokemuksia yhteensä noin neljältäkymmeneltä naiselta työtään kasatessaan. Pelkoa ja inhoa naisena Suomen elokuva-alalla vuonna 2016 -opinnäytetyö muodostui lopulta viidentoista naisohjaajan haastatteluista sekä lisäksi Lindénin omista ja useiden nimettöminä esiintyvien naisten kokemuksista.

 

Oman uskottavuuden pohja kannattaisi rakentaa kuntoon jo silloin, kun itse on vielä pelkkä tavis.

Media nosti Lindénin nopeasti Metoon keulakuvaksi ja hän hakeutui myös itse mediaan. Liike paisui, ja ahdistelijoiden nimiä haluttiin nopeasti julki.

Samaan aikaan mediataloissa tehtiin kuumeisia tarkistuksia tarkistusten perään. Vääryyksistä epäiltyjen ihmisten nimien julkaisemiselle on oltava aina vankat perusteet, vaikka Metoo-ilmiön vakavuus ja Lindénin rooli arvokkaana esitaistelijana on koko ajan ymmärretty.

Kyse ei ole siis lähtökohtaisesti kenenkään kertomuksen epäilystä eikä yhdenkään väärintekijän suojelusta, vaan siitä, että journalistisen median on tarkistettava tietoja ennen niiden julkaisua.

Viime päivinä IS on kirjoittanut Lindénin omasta urakertomuksesta paljastuneista ristiriitaisuuksista: ikää on miinustettu ja akateemisia ansioita paisuteltu.

Näyttää siltä, että ansioluettelon kaunistelu on tapahtunut ennen Metoon alkamista – eikä sillä siten ole kampanjan kanssa mitään tekemistä. Lindén ei ole osannut ehkä ajatellakaan, että elokuva-alan markkinointitarkoituksia varten laaditut englanninkieliset CV:t pompahtaisivat myöhemmin esiin.
Tuskin moni muukaan nykyajan ihminen tulee miettineeksi, että oman uskottavuuden pohja kannattaisi rakentaa kuntoon jo silloin, kun itse on vielä pelkkä tavis. Tämä koskee kaikkea nettikäyttäytymistä: niin CV:n rakentamista kuin vaikkapa kielenkäyttöä somekeskusteluissa tai valokuvien jakamista.

Erikoista on, että moni ei myöskään tunnu pitävän ansioluettelon värittämistä kovin moitittavana. Tässäkin ollaan siis siirtymässä totuuden jälkeiseen aikaan, vaikka se on vähintäänkin epäreilua heitä kohtaan, jotka ovat kyseiset tutkinnot suorittaneet.

On harmillista, että Lindénin suurpiirteinen tapa suhtautua omiin uratietoihinsa herättää nyt väistämättä kysymyksiä – ehkä jopa täysin aiheettomia – muidenkin faktojen tarkkuudesta.

Metoo-liike nauttii arvostusta ja kasvattaa hyvää silloin, kun se rakentuu tiukoille faktoille.