Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Ruotsista syytä ottaa oppia – politiikassa voi antaa myös pitäviä lupauksia

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Taloudeltaan vahvassa Ruotsissa politiikka mukautuu yhteiskunnan todellisuuteen.
Ruotsissa huokaistiin helpotuksesta maanantaina. Pitkään ja hartaasti tehty hallitus näki päivänvalon – neljä kuukautta parlamenttivaalien jälkeen. Hallitusvääntöä on luonnehdittu historialliseksi, eikä syyttä.

Ruotsin poliittinen järjestelmä perustuu blokkeihin ja pitkiin listoihin. Vaaleissa voittanut blokki muodostaa hallituksen. Näin on Ruotsissa menty pitkään, kunnes syyskuun vaaleissa tuli eteen uusi ja outo tilanne. Mikään blokki ei saanut enemmistöä, ja siksi Ruotsissa käytiin harvinaisen pitkät hallitusneuvottelut, jonka lopputuloksena maahan saatiin sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama hallitus. Se pysyy pystyssä keskustaoikeistolaisten liberaalipuolueiden tuella.

Myös vasemmistopuolue ilmoitti ainakin aluksi tukevansa vähemmistöhallitusta.
Sen toteamiseen, että pääministeri on toistamiseen sosiaalidemokraatti Stefan Löfven, tarvittiin siis neljä kuukautta. Jälkeenpäin voi ihmetellä neuvotteluihin käytettyä aikaa. Vaihtoehtohan oli esillä jo heti vaalien jälkeen. Mutta ehkä tässä auttoi ruotsalaisten kuuluisa keskustelukulttuuri, diskuteeraaminen ja se pysäyttävä tieto, että viimeisen hallitusneuvottelukierroksen epäonnistuminen olisi tiennyt uusia vaaleja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruotsissa poliittisen vallankäytön ongelmat liittyvät oikeistopopulistisen, maahanmuuttovastaisen ruotsidemokraattien nousuun ja siihen, että kukaan ei halua sen kanssa samaan hallitukseen.

 

Ruotsissa poliittista valtaa käytetään joustavasti, tilanteen mukaan.

Vähemmistöhallitus tarvitsee opposition tuen, siksi hallitusohjelmassakin luvataan maaseudulle tukea. Tuen tarve kuului Löfvenin puheesta läpi, kun tuleva pääministeri maalaili yhteiskuntaa, jossa maaseudullakin voi elää: palvelupisteitä, nopeampia laajakaistoja ja parempia junayhteyksiä. Kun mukaan liitetään tasa-arvo- ja ympäristökysymykset, Löfvenin puhe kasvoi suureksi ruotsalaisen kansankodin rakenteiden ylistykseksi, legendaarisen pääministerin ja modernin kansankodin luojan Tage Erlanderin tyyliin. Ruotsin talous on vahva, vienti vetää ja töitä riittää; tässä mielessä pääministerikin liikkuu vahvemmalla alustalla poliittisissa linjauksissaan.

Ruotsilla menee siis taloudessa hyvin, ja kaikki ei todellakaan johdu siitä, että maa onnistui jättämään kaksi maailmansotaa väliin.

Ruotsissa poliittista valtaa käytetään joustavasti, tilanteen mukaan.

Jos teollisuuden kilpailukykyä pitää parantaa, rakenteisiin tehdään tarvittavia muutoksia ilman mielenosoituksia, toimintapäiviä ja yhteiskunnan lamaannuttavaa lakkoaaltoa. Palkansaajien keskusjärjestö LO on tärkeä sosiaalidemokraattisen vallankäytön osa. Ruotsissa ympäristönsuojelu ja ilmastonmuutoksen jarruttaminen nähdään teknologisina innovaatioina, joista paikallinen teollisuus voi ottaa tuottoja. Suomessa vientivetoinen teknologiateollisuus on leimattu lähinnä saastuttajaksi.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että Löfven lupaa taas jotain, mitä ei tarvitse toteuttaa.

Näinhän politiikassa tuppaa tapahtumaan – Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt