Pääkirjoitus: Seksuaalirikokset ovat järkyttävä ilmiö - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Seksuaalirikokset ovat järkyttävä ilmiö

Pakolaiskriisiä ja sen jälkihoitoa ei ole hallittu niin kuin olisi pitänyt.

Poliisi partioi Oulussa sunnuntaina 13. tammikuuta. Lauantaina oululaisen kauppakeskus Valkean eteen oli tuotu kynttilöitä ja voimantoivotuksia seksuaalirikosten uhreille ja heidän perheilleen.­

13.1.2019 21:15

Oulussa ja muualla maassa ilmi tulleet alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat paitsi järkyttäviä myös järkyttävä epäonnistuminen.

Lyhyen ajan kuluessa on tullut ilmi nyt jo kymmenkunta seksuaalirikosta ja törkeää seksuaalirikosta, joiden uhrit ovat olleet alaikäisiä tyttöjä ja tekijöiksi epäillyt ulkomaalaistaustaisia miehiä.

Tapaukset ovat erillisiä, mutta yhdessä niitä voi jo pitää ilmiönä. Vastenmielisenä ilmiönä, jollaista ei olisi saanut tapahtua, mutta tapahtui silti.

Mikään ei enää voi muuttaa tekemättömiksi niitä vääryyksiä ja julmuuksia, joiden uhreiksi liian moni alaikäinen tyttö on joutunut. Ja tällaisten tekojen uhreista jokainen on liikaa.

Vaikka tekoja ei saa tekemättömiksi, nyt on tehtävä kaikki mahdollinen, että uhrit ja heidän perheensä saavat kaiken tarvittavan tuen ja avun kriisistä selviämiseen.

Itsestään selvää on sekin, että teoista epäillyt otetaan kiinni, tapaukset tutkitaan juurta jaksain ja syylliset tuomitaan kärsimään rangaistuksensa.

Mutta yhtä tärkeätä on viivyttelemättä selvittää, miksi tällainen ilmiö on päässyt toteutumaan – ja miten tällaisten tapausten toistuminen on estettävissä.

On kohtuullista, että maan johtavat poliitikot ovat puoluejohtajista presidenttiin ilmaisseet tapausten johdosta järkytyksensä ja myötätuntonsa uhreille ja näiden perheille.

Sekin on luontevaa, että hallitus- ja oppositiopuolueiden johtajat ovat viikonlopun mittaan usein eri tavoin julistaneet valmiuttaan esimerkiksi lisätä poliisin ja muiden viranomaisten voimavaroja uusien seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseksi.

Sen suorempaan aiempien virhearvioiden myöntämiseen saati anteeksipyyntöön yhdelläkään puoluejohtajalla ei näytä ainakaan vielä olleen kanttia.

Se on kuitenkin viimeistään nyt ilman anteeksipyyntöjäkin selvää, että vuonna 2015 paisunutta pakolaiskriisiä ja sen jälkihoitoa ei ole hallittu niin kuin olisi pitänyt.

Kun nyt puoluejohtajat yksi toisensa perään julistavat haluaan kasvattaa poliisin ja muiden viranomaisten voimavaroja, voisi samalla suoraan myöntää, että varoja ja väkeä on tähän asti ollut esimerkiksi turvapaikkaprosessin eri vaiheissa liian niukasti.

Kun varoista on pulaa, venyvät turvapaikkaa hakevien haku- ja valitusajat kohtuuttoman pitkiksi – ja tapoihin, kulttuuriin ja lakeihin perehdyttäminen ja muu kotouttaminen ilmiselvästi puutteelliseksi. Samalla riskit kasvavat.

Turun toissavuotinen puukotusisku oli tyystin toisenlainen rikos kuin viimeaikaiset seksuaalirikokset, mutta ilmiöinä niissä on yhteisiäkin piirteitä. Kuten se, että ne kertovat turvapaikkaprosessin pahoista puutteista.

Nyt se on jo uskottava – ennen uusia onnettomuuksia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?