Pääkirjoitus: Donald Trump yrittää pitää vaalilupauksensa – hinnalla millä hyvänsä - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Donald Trump yrittää pitää vaalilupauksensa – hinnalla millä hyvänsä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei levännyt jouluna tai olisiko parempi sanoa, että ei levännyt joulunakaan.

26.12.2018 21:00 | Päivitetty 26.12.2018 21:09

Twitter lauloi vanhaan malliin ennen pyhiä ja pyhien aikana. Trumpin maalaama kuva ”yksinäisestä joulusta” Valkoisessa talossa voi käydä kalliiksi Trumpille, Yhdysvalloille ja koko maailmalle. Osakemarkkinat maailmalla heiluivat paniikinomaisesti, Yhdysvaltain liittolaiset ihmettelevät linjauksia, lisäksi liittovaltion laaja hallintokoneisto on osittain pysähtymässä pyhien jälkeen presidentin ja kongressin väliseen budjettiriitaan.

Presidentti tuohtui, koska budjetissa ei osoitettu rahaa Meksikon rajalle rakennettavalle muurille. Jos kiistassa ei saavuteta sopua torstaihin mennessä, jolloin senaatti palaa Washingtoniin, voi lähes 400 000 valtion työntekijää joutua lomautetuksi.

Meksikon rajalle rakennettavaa muuria Arizonassa Yhdysvalloissa.

Ennen joulua Trump päätti amerikkalaisjoukkojen vetämisestä Syyriasta.

Päätöstä arvosteltiin hätiköidyksi, ja Trumpin lähipiirin – ehkä ainoana – järjen äänenä pidetty puolustusministeri James Mattis erosi virastaan. Amerikkalaisjoukkojen vetäytyminen heilauttaa Lähi-idän voimatasapainoa Turkin ja Venäjän hyväksi. Molempien merkitys alueella kasvaa. Valtatyhjiö tuppaa aina täyttymään.

Amerikkalaisia merijalkaväen joukkoja partioimassa Syyriassa.

Trumpin toimia on vaikea ellei jopa mahdotonta ennakoida. Päätökset ja linjaukset yllättävät – jopa omatkin republikaanikannattajat. Trumpin nousu taloudellisen ja sotilaallisen mahdin Yhdysvaltain johtoon ei ollut sattumaa. Trump haki kannatuksena taantuvilta teollisuuspaikkakunnilta lupaamalla paremman tulevaisuuden eli työtä köyhtymisen, näköalattomuuden ja syrjäytyneisyyden sijaan.

Vaalikamppailussaan Trump otti maalikseen itärannikon elämästä vieraantuneen eliitin ja sitä tukevan valtamedian. Perinteinen media joutui toteamaan, että sosiaalisen median kanavien taitavalla käytöllä voi levittää omaa sanomaansa ja uutisia kansalle.

Sillä, ovatko uutiset totta ei loppujen lopuksi ollut merkitystä.

Kaiken ihmettelyn ja ällistelyn keskellä täytyy muistaa, että Trump ei toimi kuten poliitikot yleensä toimivat: unohtavat vaalilupauksensa. Trumpin ”pelikirja” politiikassa perustuu vaalilupausten pitämiseen, varsinkin jos hän mielii toiselle kaudelle.

Trump on ilmiselvästi hermostunut Meksikon rajamuurista, joka uhkaa jäädä piirustuspöydälle rahoituksen puuttuessa. Trump tietää, että muuridollarit pitää löytyä nyt – kohta voi olla myöhäistä. Trumpilla oli muurin lisäksi muitakin lupauksia, jotka ohjaavat päätöksentekoa kuten kauppasota Kiinan kanssa, verolinjaukset ja amerikkalaisjoukkojen vetäminen kotiin.

Trumpin kuningastie voi katketa epäilyksiin Venäjän vaikutuksesta vuoden 2016 vaalitulokseen.

Varmasti se katkeaa seuraavissa presidentinvaaleissa siihen, että lupauksista huolimatta Amerikasta ei tullutkaan ”jälleen suurta”.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja puolustusministeri James Mattis silloin kun kaikki vielä oli hyvin. Mattis erosi viime viikolla linjaerimielisyyksien takia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?