Pääkirjoitus

Sata vuotta ensimmäisestä maailmansodasta - sodan uhka on taas täällä

Julkaistu:

PÄÄKIRJOITUS
Sunnuntaina valtiojohtajat muistavat sata vuotta sitten päättynyttä sotaa keskellä levotonta nykyaikaa, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Hiljaisuuden piti laskeutua länsirintamalle kello 11 marraskuun 11. päivä. Sunnuntaina siitä on sata vuotta.

Aivan näin ei käynyt. Fanaattisimmat saksalaiset järjestivät vielä ylläkköjä. Eräällä lohkolla amerikkalaiset tykkimiehet kilpailivat siitä, kuka ampuisi ensimmäisen maailmansodan viimeisen laukauksen. Niistä ei ollut tulla loppua. Mutta puoleen päivään mennessä aselepo alkoi yleisesti pitää.

Ensimmäinen maailmansota alkoi vuonna 1914, kun serbinationalistit murhasivat Itävalta-Unkarin kruununperillisen Franz Ferdinandin. Sen paremmin sodan alussa kuin lopussakaan miljoonista länsirintamalla taistelleista miehistä kovin moni tuskin tiesi, missä Serbia sijaitsee.

Sodan varsinaista syytä eivät osanneet selittää aikalaiset eivätkä myöhemmät historioitsijat. Balkania lukuun ottamatta Eurooppa oli ollut rauhassa vuosikymmeniä. Suurvallat kuitenkin tekivät keskinäisiä puolustussopimuksia, jotka sitten kesällä 1914 laukesivat toimintaan. Kerran liikkeelle lähteneitä sotajunia ei voitu pysäyttää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saksan nousu huolestutti Ranskaa ja Englantia. Venäjän yllättävän nopeasti kasvava talous hermostutti Saksaa. Kenraalit pitivät ennaltaehkäiseviä iskuja parhaina ja jotkut poliitikot uskoivat heitä.

Isänmaallista sotasankaruutta ihannoitiin kirjoissa ja lehdissä. Innostuneet kansanjoukot eivät enää olisi rauhoittuneet, vaikka jotain viime hetken kompromissia olisi yritetty.

Nykyajassa nähdään samoja piirteitä. Yhden tai kahden selvän supervallan tilalla on monta suurvaltaa. Ne tekevät toistensa kanssa julkisia ja salaisia sopimuksia toisiaan vastaan. Sitten, kun jotain tapahtuu, tilanteet vain seuraavat toisiaan.

Sosiaalisessa mediassa lietsotaan sadan vuoden takaisen kaltaista kansalliskiihkoa. Toisestakin maailmansodasta on jo niin pitkä aika, että harva sen hirmuteot itse kokenut on elossa.


Ranskan presidentti Emmanuel Macron kutsuu Pariisiin viikonlopuksi valtiojohtajia muistopäivää kunnioittamaan. Joukossa on presidentti Sauli Niinistö.

Eniten huomiota keräävät tietenkin Donald Trump ja Vladimir Putin. Heidän piti neuvotella kahden kesken, mutta Macron pelkäsi, että se veisi huomion hänen muistotapahtumaltaan ja rauhankokoukseltaan. Viimeisimmän tiedon mukaan Trump ja Putin tapaavatkin ”seisten” ja vain sopivat tulevista keskusteluista.

Kun puhutaan sodan uhasta, mainitaan usein Trumpin ja Putinin nimet. Mutta ei ole sanottua, että tuhoisa kriisi lähtisi juuri heidän toimestaan. Vuonna 1914 sen saivat aikaan syrjäisen maan unohdetut fanaatikot omista syistään. Historia ei välttämättä toista itseään, mutta se ei tarkoita, että menneestä ei voisi ottaa oppia.


Kaukaiset tapahtumat herättävät yhä tunteita. Macron halusi muistaa myös ensimmäisen maailmansodan ranskalaisia marsalkkoja. Hän tuli kutsuneeksi Philippe Pétainia suureksi sotilaaksi. Sitä Pétain olikin, Verdunin jättimäisen taistelun voittaja.

Mutta Pétain oli myös Natsi-Saksan alaisen nukkehallituksen johtaja toisen maailmasodan aikana. Hän kuoli maanpetturina vankeudessa.

Macron joutui koville. Suurelle osalle ranskalaisista Pétain on edelleen rikollinen, joillekin yhä sankari. Vasta 40-vuotias Macron kuuluu ensimmäiseen sukupolveen, jonka vanhempiakaan sota ei suoraan koskettanut. Sivistynyt Macron on varmaan lukenut historiankirjansa, mutta ne ovat vain sanoja sivuilla.

Vaikka maailmansodista on ihmisikä, niiden kauhut koskettavat yhä. Ei pitäisi tehdä mahdolliseksi, että taas tulee kauhuja, joita täytyy muistaa sadankin vuoden päästä.