Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Koulussa puhuttava varattomuudesta – köyhien lasten kiusaaminen kitkettävä pois

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Köyhyys tai vähävaraisuus on koululle vaikea aihe. Tällaiseen päätelmään tulee, kun lukee Pelastakaa Lapset -järjestön uutta Lapsen ääni -kyselyä ja sen tuloksia. Ne ovat karuja.
Lähes 70 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista kertoi joutuneensa kiusatuksi koulussa. Hyvin toimeentulevien perheiden lapsilla luku oli 40 prosenttia. Kyselyssä ei selvitetty perheiden tulotasoa vaan lasten kokemusta siitä. 15 prosenttia vastanneista arvioi perheensä olevan ”köyhä” tai ”melko köyhä”. Kysely tehtiin verkkokyselynä ja siinä selvitettiin 13–17-vuotiaiden kokemuksia köyhyydestä ja siihen liittyvästä kiusaamisesta koulussa. Vastauksia tuli touko–kesäkuussa 1706 kappaletta.
Silmiinpistävää on, että vain joka kolmannen vastanneen koulussa oli käsitelty köyhyyttä. Kiusaamista oli vastausten mukaan sen sijaan käsitelty lähes kaikissa kouluissa. Onko siis niin, että koulu mielestään osaa käsitellä kiusaamista, mutta köyhyydestä kumpuavaa kiusaamista ei tunnisteta tai osata käsitellä?

Lapsille kiusaaminen on vauriollista. Siihen yhdistyvä kokemus vähävaraisuudesta häiritsee koulunkäyntiä ja ahdistaa. Kyselyn perusteella lapset oppivat peittelemään vähävaraisuuttaan ja karsivat sen vuoksi esimerkiksi sosiaalisia suhteitaan. Yksi vastanneista kertoo, miten hän sanoo olevansa kipeä tai koiran vahtivuorossa silloin kun kaveriporukka lähtee leffaan, koska ei halua sanoa, ettei ole rahaa lähteä mukaan. 30 prosenttia vastaajista kertoi joskus tai usein kokeneensa, ettei kuulu joukkoon, koska perheellä ei ollut varaa johonkin.

 

Kysely antaa aikuisille ajattelemisen aihetta.

Lapset kokevat myös huolta siitä, että köyhyys rasittaa heidän vanhempiaan ja toisen asteen opintojen kustannukset huolestuttavat. Eräs vastanneista kertoi, että äidillä ei ole töitä. Ja vaikka kaikki tarvittava pystytään ostamaan, hänestä tuntuu pahalta pyytää ostamaan koulukirjoja, koska tietää, ettei ylimääräistä rahaa ole.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

On puhuttu paljon, miten lapset tunnistavat erilaisia köyhyyden tunnusmerkkejä. Lapset osaavat katsoa toisen tavaroiden laatua, ikää ja merkkiä. Vaikka koulussa puhutaan kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta, pääseekö koulu varmasti sisään lasten maailmaan ja sen sääntöihin.

Kysely antaa aikuisille ajattelemisen aihetta. 38 prosenttia nuorista arvioi, että kouluissa työskentelevät aikuiset eivät puutu tarpeeksi kiusaamiseen. Joka viides tiesi koulustaan jonkun, jota on syrjitty tai kiusattu köyhyyden takia.

Kyselyn tulosten perustella kouluissa on keksittävä keinoja puhua vähävaraisuudesta. Ja löydettävä tapa selittää köyhyyden syitä, seurauksia ja vaikutuksia. Kiusaamisen kitkemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Se on jokaisen aikuisen vastuulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt