Venäjän Karjalasta kuuluu sekä lupaavia että huolestuttavia uutisia Suomen kannalta.
Aloitetaan lupaavista. Vastikään Karjalan tasavallan virallisilla sivuilla julkaistiin tieto, jonka mukaan presidentti Vladimir Putin on hyväksynyt uuden lain rajayhteistyöstä.
Kyse on kolmesta sopimuksesta, joista kaksi käsittelee Suomen ja Venäjän välisten raja-alueiden kehittämistä. Yhdessä sopimuksessa ovat lisäksi mukana Ruotsi ja Norja.
Hankkeisiin on määrä käyttää yhteensä noin 178 miljoonaa euroa, joista noin puolet tulee Euroopan unionilta. Venäjän omasta sitoutumisesta kertoo se, että geopoliittisista epäluuloistaan huolimatta Putin on hyväksynyt hankkeet ja Venäjän rahoitusosuudeksi on luvattu noin 43 miljoonaa euroa. Suunnilleen sama summa on tulossa lisäksi Suomen kansallista rahaa.
Tarkoituksena on kehittää Venäjän Karjalan, Kaakkois-Suomen, Pohjois-Karjalan, Kainuun, Oulun sekä Pohjoiskalotin elinkeinoelämää, liikenneyhteyksiä ja ympäristöhankkeita rajojen yli.
Kyynikko voisi kysellä, mitä järkeä EU:lla ja Suomella on antaa jättiosuus rahoituksesta, kun kenties suurimpana hyötyjänä oleva Venäjä kuluttaa samaan aikaan öljyvarojaan Itä-Ukrainan sotaan sekä anastetun Krimin niemimaan siltaan.
Venäjän turvallisuusviranomaisten silmissä rajayhteistyö on kaiken lisäksi aina epäilyttävää. Karjalaan sijoitetuista rahoista ei seuraa välttämättä kiitollisuutta: propagandassa se voidaan helposti kääntää merkiksi salaisista vaikutuspyrkimyksistä.
”Karjalaan sijoitetuista rahoista ei seuraa välttämättä kiitollisuutta.
5. elokuuta vietettiin Josif Stalinin vainoissa surmattujen poliittisten uhrien muistopäivää Sandarmohissa. Jo toista vuotta peräjälkeen yksikään Karjalan johtoeliitin edustaja ei saapunut kunnioittamaan arviolta noin 8 000–10 000 uhrin muistoa. Urheista noin 1 400 on juuriltaan suomalaisia: 800 uhria Sandarmohissa ja 600 Krasnyi Borissa.
Poissa oli myös joukkohautojen löytäjä Juri Dmitrijev, jolle tehdään parhaillaan uutta oikeuspsykiatrista tutkimusta hänen väitettyjen pedofiliataipumustensa selvittämiseksi.
Suomen kannalta Sandarmohin muistotilaisuudessa huolestuttavinta oli historian vääristelyn jatkuminen. Karjalassa on levitetty aktiivisesti väitettä, jonka mukaan Sandarmohissa lepäisikin suomalaisten tappamia puna-armeijan sotavankeja.
Suomea kohtaan tunnetuista epäluuloista kertoo myös tuore selkkaus, kun Seuran juttumatkalla olleet toimittaja Outi Salovaara ja kuvaaja Juha Metso joutuivat Venäjän turvallisuuspalvelun kuulusteluihin. Kävi ilmi, että haastattelua Lahdenpohjan kaupungin johdolta ei olisi saanut pyytää spontaanisti, vaan se olisi pitänyt sopia etukäteen, jotta myös FSB olisi saanut tiedon hyvissä ajoin.
Historiavääristely ja suomalaistoimittajien kohtelu kertovat Karjalassa voimistuvasta Suomi-epäluulosta. Toivoa sopii, että Putinin nyt hyväksymällä rajayhteistyölailla ja projekteihin sijoitettavilla rahoilla saadaan vääristymiä korjattua – tai ettei ainakaan käy juuri päinvastoin.