Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Tyssäävätkö EU:n uudistukset Italiaan?

Julkaistu:

Italian populistihallitus olisi euroeliitin seuraava suuri päänsärky.
Äkkinäiset käänteet ja epäsovinnaisetkin ratkaisut ovat italialaisen politiikan ominaisuuksia, eivät poikkeuksellisia häiriöitä.

Nyt meneillään ovat kuitenkin jopa italialaisittain epätavalliset hallitustunnustelut. Niiden tuloksena maassa voi pian olla kahden suuren eurokriittisen populistipuolueen yhteishallitus.

Näin käy, jos vasemman laidan radikaali populistipuolue Viiden tähden liike ja oikean äärilaidan vielä radikaalimpi Liitto (entinen Pohjoisen Liitto) saavat neuvottelunsa päätökseen ja muodostavat hallituksen.

Hallituksen syntyminen näytti ainakin vielä torstaina mahdolliselta mutta ei vielä varmalta. Ensin puolueiden on päästävä sopuun esimerkiksi yhteisestä pääministeriehdokkaasta, joka kelpaa myös hallituksen nimittävälle maan presidentille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viiden tähden liikkeen ja Liiton yhteinen hallitus olisi suuri voitto sille äänestäjien enemmistölle, joka maaliskuun parlamenttivaaleissa antoi näille äänensä ja samalla käänsi selkänsä perinteisille valtapuolueille.

Mutta kolmanneksi suurimman euromaan päätyminen suhteellisen radikaalin ja avoimen eurokriittisen hallituksen valtaan olisi euroeliitin seuraava erittäin suuri päänsärky.

Italian populistihallitus olisi jäävettä niskaan kaikille niille, jotka haaveilevat euroalueen ja EU:n pikaisesta lisäyhdentymisestä.

Ensi kuun EU-huippukokouksen on tarkoitus sopia seuraavista suurista yhdentymisaskeleista ja rahaliittoa tiivistävistä uudistuksista. Ranska ja EU-komissio ovat ehdottaneet varsin kauaskantoisia uudistuksia, ja Saksakin on ilmaissut valmiutensa ainakin pienille yhdentymisaskelille.

EU:ssa vain sellaiset uudistukset ovat mahdollisia, joilla on ainakin Saksan ja Ranskan kannatus. Mutta Italia on näiden jälkeen kolmas jäsenmaa, jonka tuki on vähänkään olennaisille uudistuksille välttämätön.

Jos Viiden tähden liike ja Liitto pääsevät toteuttamaan kaavailemiaan talousuudistuksia, lähtee Italia tyystin omille teilleen EU:n taloussopimusten pykälät ja alijäämärajat paukkuen.

EU:n taloussopimusten vastaiset erittäin kalliit talousohjelmat ärsyttäisivät Brysselin lisäksi taatusti myös Berliiniä siitä huolimatta, että aiemmin euroeroa puoltaneet puolueet ovat nyttemmin luvanneet olla ”kyseenalaistamatta” yhteisvaluuttaa.

Sen jälkeen olisi entistäkin vaikeampi kuvitella Saksan taipuvan yhteenkään uudistukseen, joka olisi mitenkään tulkittavissa yhteisvastuun lisäämiseksi. Ja sen jälkeen olisi turha haaveilla pikaisesta lisäyhdentymisestä.

Ajankohtaisempi haaste olisi, miten estää jäsenmaiden välinen lisähajaannus ja miten estää uusia riitoja repimästä Brexitin ja eurokriisin haavoja yhä syvemmiksi.