Pääkirjoitus: Pelottava vanhuus – poliitikot pompottelevat vanhuksia eikä sotekaan tuo parannusta

Poliitikot näyttävät tekevän yhteiskuntaa, jossa ei uskalla vanheta – vaikka eletään pitkäikäisyyden vallankumousta, kirjoittaa toimituspäällikkö Timo Paunonen.

29.4.2018 19:45

Suomessa ei enää uskalla vanheta.

Ainakin jos katsoo miten vanhustenhoitoa ajetaan alas kunnissa.

Päälinja on ollut siirtää vanhuksia laitoshoidosta kotihoitoon, säästösyistä. Monissa tapauksissa linjaus on johtanut kestämättömään tilanteeseen: iäkästä kotihoidon asiakasta hoidetaan kotona – oli hänen kuntonsa sitten mikä tahansa. Monesti kunto on huono. Vanhustenhoidon ammattilaisten mukaan ikäihmisissä on paljon terveitä ja hyväkuntoisia eläkeläisiä, jotka ruskettuneina kiertävät golf-kenttiä meillä ja muualla. Yhä enemmän on myös todella huonokuntoisia ihmisiä, joiden paikka olisi laitoshoidossa, jos paikkoja vain olisi tarjolla.

Viranomaisille ja poliitikoille tuli ilmeisesti hirmuisena yllätyksenä, että vanhusten kotihoidon tarve kasvaa. Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä puhuu osuvasti pitkäikäisyyden vallankumouksesta (Aamulehti 30.3.). Ihmiset elävät vanhemmiksi: yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa 3000 – 5000 ihmisellä joka vuosi, ja yli 90-vuotiaita on Tilastokeskuksen tilastojen mukaan nyt 50000, ja heitä tulee koko ajan lisää.

Samaan aikaan vanhustenhoitoon kaavaillaan miljardisäästöjä.

Siis joku tässä yhtälössä ei toimi, vai mitä sipilät, rinteet ja orpot?

Suomessa puhutaan jo – aivan oikein – vanhustenhoidon kriisistä, hätätilasta. Tähän päätelmään päätymistä eivät ainakaan hidasta tyrmistyttävät uutiset kotihoidon arjesta. Kotihoidon asiakkaina olleita vanhuksia on löytynyt kuolleina viime vuosina Helsingissä, Hangossa ja Espoossa. Lisäksi on ollut läheltä piti -tilanteita, kun vanhus on jäänyt ilman ruokahuoltoa. Totta, tapaukset ovat yksittäisiä ja niissäkään ei välttämättä ole kyse laiminlyönneistä, mutta kun on kyse hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluista ja arvoista, yksikin kuolema on liikaa. Mahdollinen tietokatkos hoitoketjussa ei helpota omaisten tuskaa.

Päinvastoin.

 Suomessa puhutaan jo – aivan oikein – vanhustenhoidon kriisistä, hätätilasta.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok) vastustaa hallituksen sote-uudistusta, jossa sosiaali- ja terveysasioiden hallinnointi ja järjestämisvastuu siirtyvät kunnilta maakuntien harteille. Sinne menee myös vanhustenhoito. Äkkiseltään voisi kuvitella, että ruuhkainen ja huonosti resurssoitu kotihoidonpalvelu pitäisikin ottaa Vapaavuoren Helsingiltä pois, koska sitä ei ole saatu toimimaan. Valitettavasti mennään ojasta allikkoon. Maakuntavetoisessa sotessa vanhustenhoidolle on käymässä huonosti, todella huonosti. Säästövaatimukset kasvavat, ja vanhus joutunee itse ostamaan lisäpalveluja entistä enemmän. Monilla vanhuksilla eläke on pieni, ja se pakottaa turvautumaan omaisten apuun. Mutta entä jos ei ole omaisia, ja asuu yksin? Aika pelottavaa, todella pelottavaa.

Ja entä lain vaatima palvelujen yhdenvertaisuus?

Eikö se koske myös vanhuksia?

Toteutuuko yhdenvertaisuus vanhustenhoidossa nyt ja tulevaisuudessa? Toivottavasti eduskunnan perustuslakivaliokunta pohtii tämänkin asian sote-arviossaan – millimetrin tarkasti.

Viime viikolla eduskunnan kyselytunnilla oppositio kovisteli hallitusta kotihoidon tilasta. Siinä pata kattilaa soimasi. Vanhustenhoidon retuperästä voi hyvällä omallatunnolla syyttää kaikkia puolueita. Hallitukset vaihtuvat ja ongelmat pysyvät. Keskustaministerit Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen myönsivät puutteet, mutta sysäsivät vastuun kunnille, jotka tekevät rahoitus- ja resurssointipäätökset. Kunnissa taas mennään valtionosuuksien leikkausten taakse: kun valtiolta ei tule rahaa, mitään ei voida tehdä. Muutenkaan kunnissa ei tehdä nyt juuri mitään, koska koko vanhustenhoidon järjestäminen ehkä siirtyy maakunnille.

Vanhuksia kyllä pompotellaan, mutta miljardien yritystukien leikkauksista poliitikot eivät päässeet sopuun.

Eräänlaista käänteistä suoraselkäisyyttä tuokin.

Kun poliitikot keskittyvät valtapeleihinsä ja media polvistuu kerta kerran jälkeen Hjallis Harkimon edessä, moni vanhus odottaa apua ja turvaa – yksin ja surullisena, ja ehkä myös hiukan ihmeissään: tätäkö yhteiskunta tarjoaa kiitokseksi vuosikymmenien uurastuksesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?