Anssi, Anselmi

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Tuskien taival loppusuorallakin

Julkaistu:

PÄÄKIRJOITUS
Sote- ja maakuntauudistuksen loppusuorasta taitaa tulla juuri niin vaikea kuin pelättiin.
Lait pitäisi saada ulos eduskunnasta heinäkuun alkuun mennessä, jotta maakuntavaalit voitaisiin suunnitellusti järjestää syksyllä. Valtavien kokonaisuuksien valmistelu on ollut soutamista ja huopaamista, lopussa tolkutonta kiirehtimistä. Riski, että jossain jää jotain olennaista huomaamatta, on suuri.

Viime päivinä esillä on ollut pisteytysjärjestelmä, jolla määrättäisiin kunkin järjestelmän käyttäjän kapitaatiomaksu. Kela maksaa sen sote-keskuksille asiakkaista. Jos hinta olisi kaikista sama, yrityksille syntyisi kiusaus houkutella itselleen nuoria ja terveitä asiakkaita, joiden hoito tulee halvaksi. Pisteytyksellä saatua kerrointa tarvitaan, jotta myös vanhojen ja sairaiden hoito olisi kannattavaa. THL valmistelee asiaa.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kuuli siitä tiedotusvälineiltä. Aarnion mielestä asia olisi pitänyt esitellä hänen toimistolleen. Uudistuksen valmistelijat kiirehtivät selittämään, että kyseessä oli väärinkäsitys ja että suomalaisten tietoturva ei tule olemaan vaarassa.

Vielä ei tiedetä onko kyseessä myrsky vesilaissa vai oikeasti iso pulma.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

On syytä epäillä, että yllätykset eivät lähiviikkoina jää tähän. Monimutkaisissa hankkeissa riittää asioita, joita kukaan ei ehkä ole ajatellut loppuun asti. Sekä virallinen oppositio että erityisesti hallituspuolue kokoomuksen sisäinen oppositio tulevat tarttumaan niihin.

Hyvin kriittiseksi kääntynyt kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo nostaa esiin (SS 15.4.) palkkaharmonisoinnin. Hänen mukaansa nykylainsäädäntö johtaa siihen, että maakuntien palvelukseen siirtyvien työntekijöiden palkat pitäisi ”harmonisoida joka alalla korkeimman palkan mukaan”, mikä johtaisi suuriin menoihin.

Harkimoa ja avoimesti sote- ja maakuntamallia vastustavaa kansanedustaja Elina Lepomäkeä vähätellään kokoomuksessa marginaalissa kulkijoiksi, jotka keksivät ongelmia tyhjästä.

Kesäkuun alussa on kuitenkin kokoomuksen puoluekokous. Jos uudistusten käsittely on yhä kesken eduskunnassa, tunnelmasta voi tulla räjähtävä. Samaan aikaan on keskustan puoluekokous, jossa mutinat todennäköisesti jäävät hiljaisemmiksi.

Vaikka asiasta päättäminen lykkäytyisikin, aikatauluja voidaan toki aina panna uusiksi, myös maakuntavaalien aikataulua. Seurauksena olisi kuitenkin byrokraattinen sekasotku.

Kevään 2019 eduskuntavaalit lähestyvät, mikä pienentää puolueiden liikkumavaraa. Uudistukset ehkä silti saadaan läpi ajoissa, mutta monessa kabinetissa varmasti koetaan vielä paniikin hetkiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Luksuselämää viettänyt sometähti jätti vuokra-asunnon karmaisevaan kuntoon – törkyinen asunto kuin pommin jäljiltä

    2. 2

      Viime vuonna Tampereelta kadonnut nainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Kuuro ja lähes sokea Max-koira, 17, nousi sankariksi Australiassa – suojasi vuoristoon eksynyttä 3-vuotiasta yön yli

    4. 4

      Kommentti: Hjallis Harkimo jatkaa härskiä sumutusta loppuun saakka – tästä kaikesta Jokerien ”myynnissä” on kyse

    5. 5

      Kylmä ilmamassa vaanii lähistöllä: Yksi kuva kertoo, kuinka lämpö karkaa Suomen yltä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    3. 3

      Aviciin rankka elämä: alkoholia ja paniikkikohtauksia – ”Ymmärsin jo varhain, että hän oli uppoamassa”

    4. 4

      Näistä esineistä maksetaan kirpputorilla hunajaa – hinnat jopa korkeammalla kuin uutena kaupassa

    5. 5

      Sivullinen epäili vanhempien tekevän karmeita asioita lapselleen – yritti saada kolmelta viranomaiselta apua: Tuloksena luuria korvaan ja vastuun väistelyä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    3. 3

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    4. 4

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    5. 5

      Michael Jacksonin tytär julkaisi netissä kuvan, joka sai kuolleen laulajan fanit aivan sekaisin – selkäpiitä karmivaksi väitetty otos jakoi rajusti mielipiteet

    6. Näytä lisää