Pääkirjoitus: Turkin hyökkäys on haaste Yhdysvalloille

Julkaistu:

Torvet soivat, rummut paukkuivat ja sotainen laulu kaikui, kun ottomaanien sotilasperinteitä vaaliva Mehter-orkesteri esiintyi Turkin joukoille Hatayssa, Syyrian rajalla, viikonvaihteessa. Janitsaarien musiikki loi hyökkäyshenkeä turkkilaissotilaisiin, jotka olivat matkalla taisteluun Syyrian kurdeja vastaan.

Turkin lauantaina aloittama hyökkäys, operaatio Oliviipuun oksa, on vaarallinen eskalaatio ja uusi surullinen luku seitsemän vuotta kestäneen Syyrian sodan historiassa. Turkin asevoimat ja sen liittolaisina toimivat niin sanotun Syyrian vapaan armeijan joukot yrittävät häätää kurditaistelijat pois Afrinin ja Manbijin alueilta Syyrian pohjoisosassa. Nämä seudut ovat osa Rojavaa, kurdienemmistöistä de facto itsehallintoaluetta Syyrian sisällä.

Hetken näytti jo siltä, että äärijärjestö Isisin julistaman kalifaatin kukistuminen Syyriassa ja Irakissa olisi vahvistanut pysyvästi kurdien asemaa. Turkki ja sen liittolaiset, noin 25 000 Vapaan Syyrian armeijan taistelijaa, repivät Rojavaa nyt kappaleiksi.

Irakissa kurdien itsehallinto taas teki pahan laskuvirheen luottaessaan lännen tukeen itsenäisyyshankkeessaan. Irakin hallitus on vallannut takaisin suuren osan kurdien Isisiltä kaappaamista alueista ja ottanut hallintaansa muun muassa tärkeät Kirkukin öljykentät.

 

Turkki korostaa operaationsa laillisuutta puolustuksellisena ja terrorismin vastaisena toimena.

Turkki korostaa oman operaationsa laillisuutta puolustuksellisena ja terrorismin vastaisena toimena, jonka tavoitteena on luoda Syyrian sisälle noin 30 kilometriä syvä turvavyöhyke. Toinen julkilausuttu tavoite on palauttaa alue ”oikeille omistajilleen” ja kotiuttaa Pohjois-Syyriasta Turkin puolelle paennut arabiväestö.

Turkki pelkää, että Syyrian kurdipuolueet ja niiden aseellinen siipi YPG perustavat yhdessä Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n kanssa Turkin rajalle enklaavin, joka uhkaisi Turkin valtiollista yhtenäisyyttä ja toimisi tukialueena iskuille Turkkia vastaan.

Tilannetta mutkistaa entisestään se, että Syyriassa operoi sodan paikallisten ja alueellisten osapuolten lisäksi myös kaksi ulkopuolista mahtia: Yhdysvallat ja Venäjä.

Yhdysvallat on aseistanut ja kouluttanut YPG:tä sen taistelussa Isisiä ja Syyrian hallintoa vastaan. Asetoimitukset ovat olleet huomattavia, ja ne ovat pitäneet sisällään muun muassa olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia. YPG-joukkojen koulutuksessa on ollut mukana myös pieni joukko suomalaisia sotilaita.

Venäjä puolestaan tukee Syyrian presidentti Bashar al-Assadia, joka pitää Turkin operaatiota vihamielisenä, maansa koskemattomuutta loukkaavana toimena.

On varsin todennäköistä, että Turkki saavuttaa viikonvaihteessa alkaneen operaationsa sotilaalliset tavoitteet. Turkin kansainvälistä asemaa Oliivipuun oksa ei kuitenkaan paranna. Sotatoimet ajavat Turkin suhteet sen perinteisiin Nato-liittolaisiin ja erityisesti Yhdysvaltoihin kohti uutta aallonpohjaa.

Turkilla ja Yhdysvalloilla on paljon vanhoja kiistanaiheita. Suurimpia on se, että Yhdysvallat on kieltäytynyt luovuttamasta Turkille vuoden 2016 vallankaappausyrityksen taustahahmoksi väitettyä Fethullah Güleniä.

Erityisesti Turkin johtoa on viime kuukausina ärsyttänyt Yhdysvaltain ja sen Syyrian kurdiliittolaisten suunnitelma uudesta vahvasta rajavartiojoukosta, joka tehtävänä olisi estää Isisin ja muiden äärijärjestöjen paluu Pohjois-Syyriaan.

Turkin toimia voikin tulkita siten, että presidentti Recep Tayyip Erdogan haluaa haastaa Yhdysvallat toimimalla suoraan Washingtonin tavoitteita ja etuja vastaan Syyriassa. Samalla Erdogan mittauttaa arvonsa: jos Turkkia pidetään yhtä tärkeänä strategisena kumppanina kuin menneinä aikoina, on Washingtonin ja Naton pakko hyväksyä sen sotatoimet – ja samalla ehkä taipua muissakin kiistakysymyksissä. Yksi asia tässä sopassa on varma: jos joku taipuu, se ei ainakaan ole Erdogan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt