Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Suomikin tarvitsee oman puoskarilain – lapsia suojeltava terveydelle vaarallisilta uskomushoidoilta

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Entinen ministeri, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) vaati Helsingin Sanomien mielipidesivuilla (15.1.) vaihtoehto- ja uskomushoitojen suitsimista erillisellä puoskarilailla.
Räsäsen mielestä sairaita tulee suojata uskomushoitojen haitoilta. Hänen mukaansa mallia voitaisiin hakea Ruotsista, jossa syöpäsairaita, raskaana olevia tai alle 8-vuotiaita lapsia ei voi hoitaa kuin henkilö, jolla on lainmukainen terveydenhoidon koulutus.

Räsänen on siviiliammatiltaan lääkäri, ja hän näkee uskomushoitojen vaarat poliitikoista ehkä kaikkein selvimmin. Räsänen haluaa erillisellä lainsäädännöllä turvata sen, että sairauksien hoidossa turvaudutaan vain ja ainoastaan vaikuttaviksi ja riittävän turvallisiksi todettuihin hoitomuotoihin.

Lisäksi terveydenhuollon ja uskomushoidot pitää selkeästi erotella markkinoinnissa ja terveysneuvonnassa sekä hoitoon hakeutumisessa.

Räsäsen vaatimusten taustalla ovat viime aikojen uutiset erilaisten vaihtoehtoisten, terveydelle vaarallisten hoitomuotojen suosion kasvamisesta. Samalla rokotusvastaisuus näyttää valtaavan alaa, vaikka sen tiedetään heikentävän kansalaisten vastuskykyä vakavia sairauksia vastaan. Rokotuksista kannattaa muistaa se, että se suojaa henkilön itsensä lisäksi myös ympärillä olevia ihmisiä tartunnalta – myös niitä, joilla on luontaisesti heikompi vastustuskyky kuten vanhuksilla, lapsilla ja syöpäsairailla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL laskee, että jos väestöstä yli 95 prosenttia on rokotettu, se antaa laumasuojaa myös muille. Lääkäreiden kauhuksi Pohjanmaan rannikolla on kuntia, joissa esimerkiksi tuhkarokon rokotuskattavuus jää 70 prosenttiin (MTV.fi 8.1.).

Asiantuntijat pitävät juuri tuhkarokkoa suurimpana uhkana. Mitä laajemmin väestöä rokotetaan, sitä heikompi on epidemia ja sitä paremmin puolustuskyvyltään heikot selviytyvät. Rokotusvastaisuuden leviäminen on outoa. Asiasta on saatavissa helposti tietoa internetistä, silti monet ihmiset ovat valmiita riskeeraamaan omansa ja lähimmäisensä hengen.

Pohjanmaalta kuuluu muutenkin kummia. Siellä on markkinoitu hopeavettä terveystuotteena, joka ehkäisee bakteerien ja virusten leviämistä, ja mikä hurjinta, sitä suositellaan käytettäväksi raskauden aikana sekä sopivaksi ”lääkkeeksi” pikkulapsille.

Äiti kertoi Ylen Spotlight-ohjelmassa panevansa hopeavettä lapsensa tuttipulloon. Hopeaveden tehosta ei ole minkäänlaisia lääketieteellisistä näyttöä, päinvastoin: THL:n mukaan parantumisen sijasta edessä voi olla myrkytys. Poliisi on käynnistänyt (HBL 4.1.) asiasta tutkinnan, joka on edelleen kesken. Poliisi odottaa lausuntoa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta Fimeasta.

Puoskarilakia yritettiin ajaa Suomeen lähes kymmenen vuotta sitten. Työryhmän mietintö ei kuitenkaan koskaan edennyt poliittiseen valmisteluun. Oma terveys ja omien hoitomuotojen valinta on tietysti periaatteessa jokaisen oma asia, ja täytyy muistaa, että on myös kannatettavia, lääkäreidenkin suosittelemia vaihtoehtohoitoja. Yhteiskunnan asiaksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun julkinen terveydenhoito joutuu paikkaamaan erilaisten uskomushoitojen aiheuttamia seurauksia, ja tässä yhteydessä puhutaan terveydelle vaarallisista hoitomuodoista.

Onko oikein, että vanhemmat turvautuvat lastensa hoidossa arveluttaviin keinoihin ja hoitoihin? Pitäisikö yhteiskunnan päästä tällaisessa tilanteessa suojelemaan lasta lainsäädännön avulla? Rokotusvastaisuus ja uskomushoidot ovat Suomessa – onneksi – marginaalinen ilmiö.

Laki pitäisi säätää nyt, eikä jäädä odottelemaan tilanteen pahenemista.

Kohta se voi olla jo myöhäistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Alkoholin jättäneet kertovat 6 asiaa, jotka toivoisivat muiden tajuavan

    2. 2

      Nämä kuvat tiivistävät uskomattoman tuhkimotarinan: Meghan poseerasi Buckinghamin palatsin edessä 22 vuotta sitten – avioitui nyt prinssin kanssa

    3. 3

      MM-kiekossa käsittämätön ratkaisu – asiantuntija repesi nauruun: ”Huumoripäätöshän tämä on”

    4. 4

      Helsingin Uutiset: Suuren helsinkiläishotellin uima-allas määrättiin suljettavaksi – vedestä löytyi töhnää ja syöpämyrkkyä

    5. 5

      Kiusallisen skandaalin ei haluta toistuvan MM-kiekkofinaalissa – molemmille joukkueille tehtiin pelisäännöt selviksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    3. 3

      Sara Forsbergilta shokkipäätös: ero ja muutto takaisin Suomeen – ”Sain tarpeekseni”

    4. 4

      Tällaiset olivat prinssi Harryn ja Meghanin rakkaudentäyteiset häät: 31 kuvaa, jotka sinun on vain pakko nähdä

    5. 5

      Kuin James Bondista! Prinssi Harry ja herttuatar Meghan kurvasivat hääjatkoille luksusautolla – yllä täysin uudet asut

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Israel voitti vuoden 2018 euroviisut – äärimmäisen kiusallinen tilanne palkinnonjakotilanteessa

    2. 2

      Aviomies jätti vaimon ja kolme lasta 10 minuutissa – kaksi viikkoa myöhemmin uudelta rakkaalta tuli pöyristyttävä viesti

    3. 3

      Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän kohtaaminen Ylellä pöyristytti katsojia: ”Kylmäävää ja erittäin vastenmielistä”

    4. 4

      Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

    5. 5

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    6. Näytä lisää