Pääkirjoitus

Donald Trumpin paha pettymys

Julkaistu:

Alabaman osavaltiossa Yhdysvalloissa väkeä on vähän vähemmän kuin Suomessa. Sen senaattorinvaalit nousevat harvoin maailman uutisiksi, mutta nyt näin kävi. Demokraattien ehdokas Doug Jones löi yllättäen niukasti republikaani Roy Mooren, joka ei heti tunnustanut tap­pioitaan.

Alabama on ollut pitkään vankka republikaaninen linnake. Presidentinvaalissa Donald Trump sai siellä selvän enemmistön. Senaattoripaikan menetys olisi yksistään nöyryyttävää. Se myös johtaa siihen, että republi­kaanien enemmistö senaatissa kutistuu kahteen paikkaan. Tämä uhkaa Trumpille tärkeiden lakialoitteiden läpimenoa. Niihin kuuluu vero­paketti, josta pitäisi tulla hänen ensimmäinen todella merkittävä saavutuksensa presidenttinä. Tuleviin vaalikamppailuihin Alabaman tulos ei lupaa republikaaneille mitään hyvää.

Alabamassa pidettiin nyt väli­vaalit, koska senaattori Jeff Sessions siirtyi Trumpin oikeusministeriksi. Alun perin Trump tuki esivaalissa nykymittareilla maltillista republikaania Luther Strangea. Kun Moore voitti tämän, hän kuitenkin sai Trumpin täyden tuen. Moore on uskonnollisen oikeiston ehdokas ja Alabamassa taisteltiin myös republikaanien linjasta.

Alabaman vaalikamppailusta tuli myös Me too -liikkeen kohde. Kampanjan aikana Mooresta esitettiin ahdisteluväitteitä, joista vakavimmat liittyivät hänen käytökseensä alaikäisten tyttöjen seurassa. Vanhatkin asiat ovat kiusallisia tiukkana moralistina esiintyvälle Moorelle. Hän vastustaa homoliittoja ja aborttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Itsekin ahdistelusta ja sillä kehuskelusta syytetty presidentti Trump ei ehkä ollut paras puolustuspuhuja Moorelle. Yhdysvalloissa ahdisteluskandaalit koskevat myös demokraattipoliitikkoja, mutta puolue on pyrkinyt siirtämään heidät äkkiä sivuun. Republikaanien siilipuolustus näyttää nololta.

Demokraattien Doug Jones saa kiittää voitostaan mustia äänestäjiä. Syyttäjänä hän sai telkien taakse 1960-luvun alussa mustien kirkkoon pommi-iskun tehneet miehet. He ehtivät olla vapaina vuosikymmeniä tekonsa jälkeen. Terroriteolla vastustettiin mustien kansalaisoikeusliikettä, joka on tärkeä osa Alabamankin historiaa. Sen teemat nousevat esiin Trumpin kaudella, koska hänen kannattajiensa joukossa on osin hyvin rasistista väkeä.

1960-luvulla demokraattinen puolue kääntyi kannattamaan rotuerottelun lopettamista. Se oli kova pala Yhdysvaltain etelän entisille orjaval­tioille. Siksi demokraattien suosio niissä romahti ja republikaanien kasvoi. Alabamassa demokraatti­kuvernööri George Wallace kulki vastavirtaan. Hän oli tiukka rotuerottelun kannattaja, joka välillä pyrki sitoutumattomanakin presidentiksi. Monet puoluetoverit häpesivät Wallacea syvästi ja varsinkin 1970-luvulla hän oli puolueelle painolasti. Jonesin voitto Alabamassa antaa demokraateille toivoa, että etelän kirous viimein väistyisi.

Trumpin mutkainen tie presidenttinä kulkee takaiskusta takaiskuun. Koko väestössä hänen kannatuslukunsa ovat merkittävän alhaisia. Ydinkannattajansa Trump silti onnistuu pitämään tyytyväisinä. Hän ei ole missään tapauksessa vielä hävinnyt peliään.

Vastustajat uneksivat, että Trump pantaisiin viralta hänen kampanjansa Venäjä-yhteyksien tutkinnan seurauksena. Vielä todella vaarallisia todisteita ei ole tullut julki ja republikaanit pystyisivät estämään prosessin. Trumpin Yhdysvallat on yhä pahemmassa takalukossa. Siitä ei tullut suuri vaan heikko.

Korjaus: 13.12.2017 klo 21.19: Korjattu republikaani Roy Mooren nimen kirjoitusasu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt