Pääkirjoitus: Kertarutinalla oppositioon

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) uskovat vanhaa sanontaa, jonka mukaan kertarutina on parempi kuin ainainen kitinä.
Heille riitti yksi keskustelu perussuomalaisten vasta valitun uuden puheenjohtajan, europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon, kanssa ennen kuin he ilmoittivat yhteen ääneen, että edellytyksiä hallitusyhteistyölle ei ole.

Sipilän ja Orpon yhteinen johtopäätös oli, että hallitus on parempi kaataa ja hakea uutta vakaampaa kokoonpanoa kuin edes yrittää jatkaa entistä nuivempien perussuomalaisten kanssa.

Halla-aho ei ole Sipilän ja Orpon ainoa ongelma, sillä perussuomalaiset vaihtoivat puheenjohtajan lisäksi kaikki kolme varapuheenjohtajaa. He edustavat kaikki puolueen nuivaa linjaa, jota leimaa jyrkän kansallismielinen maahanmuutto- ja EU-kriittisyys.

Halla-aholla ja hänen troikallaan on tuore valtakirja kiristää puolueen poliittista linjaa. Tämä merkinnee loppua sille sovittelu- ja yhteistyökyvylle, johon perussuomalaiset ovat väistyvän puheenjohtajansa Timo Soinin johdolla halunneet taipua.

Hallituksen kaataminen ja uuden kokoaminen voi olla pienempi paha kuin alituinen kompastelu entistä korkeampiin kynnyskysymyksiin hallituksen sisäisen opposition kanssa.

Mutta pienempi paha on eri asia kuin helppo ja varma voitto.

Käytännössä keskusta ja kokoomus passittavat perussuomalaiset takaisin sinne, missä pippuri kasvaa: oppositioon. Sinne, missä syntyi vuoden 2011 eduskuntavaalien jytky ja perussuomalaisten nousu yhdeksi maan suurimmista puolueista.

Jytkyn voima kasvoi parinkymmenen oppositiovuoden mittaan, mutta parin hallitusvuoden aikana se on hiipunut.

Perussuomalaisten paluu oppositioon ei olekaan vain Sipilän ja Orpon paras keino hakea helpompaa hallituskokoonpanoa. Se on myös Halla-ahon paras keino yrittää kääntää heikkenevä hallituspuolue taas vahvistuvaksi oppositiopuolueeksi.

Seuraavissa vaaleissa selviää, onko se kertarutinakaan välttämättä aivan huoleton.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt