Laura

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kreikan talouskriisi piinaa poliitikkoja vielä pitkään – Soinikaan ei pääse rehvastelemaan

Julkaistu:

Pääkirjoitus
Kaikki puolueet ovat sekoilleet vuorotellen Kreikan tukiviidakossa.
Ei kesää ilman Kreikkaa. Ja tämä ei ole matkailumainos, vaan raadollinen totuus Kreikan kurimuksesta euroalueen sairaana miehenä. Kuusi vuotta jatkunut Kreikan velkakriisi ei näytä talttuvan. Kesäkuun lopussa euroalueen pitäisi antaa maalle seuraava lainaerä sovitusta yli 80 miljardin euron potista.

Kreikka, EU-komissio, Euroopan vakausmekanismi, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat valmistelleet Kreikan rahoitustukiohjelman ensimmäistä väliarviota kevään ajan. Kreikan parlamentti hyväksyi jo säästölait, ja kansa ryntäsi kaduille. Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuivat maanantaina ylimääräiseen kokoukseen.

Kreikan kolmannessa tukipaketissa ehdollisesti mukana oleva IMF on ollut tiukkana: IMF ajaa Kreikan velkapääoman leikkaamista osana kriisin ratkaisua. Velkojen armahtaminen on poliittisesti hankala. Europoliitikotkin puhuvatkin mielellään Kreikan korkojen alentamisesta ja laina-aikojen pidentämisestä, mikä käytännössä olisi sama kuin yli 300 miljardin euron velkojen osittainen anteeksianto – mutta se ei näyttäisi yhtä pahalta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini repi jytkyvoiton 2011 eduskuntavaaleissa Kreikan kriisillä: tukirahat valuvat loppujen lopuksi saksalaisille ja ranskalaisille suurpankeille. Soini oli oikeassa. Sen todistaa European School of Management and Technology -yliopiston tuore tutkimus (IS 9.5.) Soinin ei kannata asialla rehvastella: hän joutui viime kesänä hallituksessa hyväksymään Kreikan kolmannen tukipaketin, ja puolueen kannatus romahti kauas jytkylukemista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Soinia ehkä lohduttaa se, että Kreikan tukiviidakossa ovat sekoilleet kaikki muutkin puolueet vuorollaan. Viime aikoina politiikasta ei ole löytynyt Kreikka-asiantuntijoita, jotka kertoisivat, miten euroalueen kriisiä pitäisi hoitaa.

Kreikasta riittää varmasti polttoainetta vielä seuraaviinkin vaalikamppailuihin – tosin poliitikkojen tarjoamat ratkaisumallit eivät vaikuta enää kovin uskottavilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

    2. 2

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    3. 3

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    4. 4

      Aikamiehet rakensivat valtavaa uuden­vuodenpommia humalassa – kesken puuhien sisään rynnäköi Hämeen poliisi

    5. 5

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    6. 6

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    7. 7

      Urheilutähtien upeat juhlatyylit – katso säihkyvät kuvat Urheilugaalan punaiselta matolta

    8. 8

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    9. 9

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    10. 10

      Tätä on suomalaisten aito ja ehta arkiseksi – salatut faktat paljastuvat: Lemmittekö te yhtä usein kuin muut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    6. 6

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    7. 7

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    8. 8

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    9. 9

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    10. 10

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

    2. 2

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    3. 3

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    4. 4

      Aikamiehet rakensivat valtavaa uuden­vuodenpommia humalassa – kesken puuhien sisään rynnäköi Hämeen poliisi

    5. 5

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    6. Näytä lisää