Lempi

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Lakko peruuntui, ongelmat jatkuvat

Julkaistu:

Finnairin, Blue1:n ja Flyben lentoja uhannut, perjantaina iltapäivällä alkavaksi kaavailtu lakko peruuntui viime tingassa, kun Ilmailualan Unioni (IAU), Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys sekä työnantajapuolta edustava Palta ilmoittivat aamupäivällä hyväksyneensä valtakunnansovittelija Esa Longan sovintoesityksen. Ongelmat eivät kuitenkaan ole ohi, sillä Finnairin ateriapalveluyhtiö LSG Sky Chefs ja IAU eivät ole sopineet kiistaansa, minkä seurauksena tiistaille suunniteltujen kuljetusalan tukilakkojen uhka on edelleen voimassa.
Valtakunnansovittelija Longalla oli soviteltavinaan kaksi rinnakkaista, toisiinsa kytkeytynyttä ilmailualan kiistaan.
 
Neuvottelujen keskiössä oli SLSY:n ja IAU:n uusi, syksyn työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen työehtosopimus, johon Finnair vaati kriisilauseketta, joka olisi taannut Finnairin kaavaileman 60 miljoonan euron säästöohjelman toteutumisen.

Työntekijäpuoli ei tähän suostunut, vaan ehdotti sopimukseen kriisipykälää, joka sallisi työehtosopimukseen alakohtaiset poikkeamat taloudellisesti vaikeassa tilanteessa.

Lonka ratkaisi työehtosopimuskiistan siirtämällä neuvottelut säästöohjelmasta Finnairin sisälle.

Toinen, ratkaisematta jäänyt kiista koskee Finnairin ateriapalveluyhtiö LSG Sky Chefsiä, jonka työntekijät ovat lakkoilleet yhtiön vaihdettua työnantajaliittoa Paltasta matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä edustavaan MaRaan. Tämän seurauksena yhtiön työntekijät kuuluvat kustannusvaikutuksiltaan halvemman työehtosopimuksen piiriin.

Siinä missä työntekijäjärjestöt ovat syyttäneet LSG Sky Chefiä sopimusshoppailusta, IAU on harrastanut järeää solidaarisuusshoppailua hankkimalla kuljetusalan liitoilta lupauksen tiistaiksi suunnitelluista tukilakoista, jotka rampauttaisivat Suomen rahtiliikenteen.

Työmarkkinoiden pelisäännöissä on edelleen kehitettävää, jos LSG Sky Chefin 450 työntekijää koskeva kiista voi johtaa tilanteeseen, joka uhkaa koko teollisuutemme vientiä. Koko maan ottaminen panttivangiksi yhtä yritystä koskevassa kiistassa on kohtuutonta ja vaarallista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    3. 3

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    4. 4

      Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

    5. 5

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    6. 6

      Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

    7. 7

      Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

    8. 8

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    9. 9

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    10. 10

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    6. 6

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    7. 7

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    8. 8

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    9. 9

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    10. 10

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    3. 3

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    4. 4

      Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

    5. 5

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    6. Näytä lisää