Jari, Jalmari

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Hyvä maa äideille eikä paha isillekään

Julkaistu:

Sopivasti eilen vietetyn äitienpäivän alla julkistettiin Pelastakaa Lapset ry:n raportti, jonka mukaan Suomi on 176 maan vertailussa paras maa äideille. Edellisessä vertailussa Suomi oli sijoittunut kuudenneksi.
Kaikki eivät ottaneet uskoakseen kärkisijoitusta. Keskustelufoorumeilla väitettiin, että hyvin huonosti täytyy äitien asioiden muualla maailmassa olla, jos ne täällä muka ovat hyvin.

Pelastakaa Lapset ry on kuitenkin lasten parasta ajava sitoutumaton kansalaisjärjestö, jolla ei ole mitään syytä propagoida kotimaansa puolesta.

Järjestö selvitti äitien osaa paitsi synnytysriskien ja lapsikuolleisuuden kautta myös äitiyteen vaikuttavilla taustatekijöillä, joihin kuuluivat mm. naisten asema ja lasten mahdollisuus saada koulutusta.
 
Tulos puhuu puolestaan ja osoittaa, että kaikesta kansalaisnarinasta huolimatta Suomessa osataan tehdä jotakin myös oikein.

Suomalaiset ovat kärkkäitä ottamaan vastaan maailmalta tulevan kiitoksen, koska he ovat luonnottoman kiinnostuneita siitä, mitä ”ne” meistä ajattelevat. Sen sijaan kotimaan eduista kertova kotimainen selvitys on usein vaikeampi sulattaa.

Äitiyshuolto on suomalaisen sosiaalipolitiikan kovaa ydintä, ja se on onnistunut välttämään leikkaukset, niin kuin oikein onkin.

”Parasta vanhemmuuden ja lasten suojelua on peruspalveluista kiinni pitäminen. Niitä ei saisi tuhota”, Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta sanoo (Ilta-Sanomat 8.5.).

Vuosi 2011 oli ensimmäinen, jolloin Suomessa ei raportoitu yhtään äitiyskuolemaa. Imeväiskuolematkin ovat nyky-Suomessa tuki harvinaisia.

Harvinaisia ne tosin olivat takavuosikymmeninäkin, jolloin työikäisiä kaataneiden sydäntautien yleisyys usutti kysymään, miten niin terveiden vauvojen maassa voi olla niin sairaat aikuiset.

Suomen luokitteleminen äitien onnelaksi ei tietenkään saa estää keskustelua perhepolitiikasta.

Päivähoidon ja kotihoidon suosijat antautuvatkin mielellään keskinäisiin väittelyihin. Vaihtoehtoja tarvitaan, eikä oman valinnan puolustamista pidä ymmärtää toisin valinneiden äitien halveksimiseksi.

Narisijoiden on nyt vain kestettävä se, että Suomi on hyvä maa äideille. Se on linjassa sen kanssa, ettei se hassumpi maa ole isillekään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    5. 5

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    6. 6

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    7. 7

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    8. 8

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    5. 5

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    6. Näytä lisää