Ylivieskassa Kaisaniemen koululla tapahtui tiistaina kello 11 jälkeen puukotus.
Nuorukainen iski toista nuorukaista puukolla koulurakennuksen sisätiloissa.
– Sen tiedän tilanteesta, että uhri oli tajuissaan, kun häntä lähdettiin viemään Oulun yliopistolliseen sairaalaan ambulanssikyydillä. Nyt kun tapahtuneesta on kulunut jo jonkin aikaa, en tiedä tarkalleen, mikä hänen tilanteensa on, sivistysjohtaja Kai Perttu kertoo IS:lle.
Lue lisää: Oppilas puukotti toista oppilasta koulussa Ylivieskassa
Epäilty tekijä on poliisin mukaan yli 15-vuotias, eli hän on ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa. Uhri on samaa ikäluokkaa. Kumpikin on syntynyt vuonna 2007.
Sivistysjohtajan mukaan uhri sai vamman selkäpuolelleen.
– Puukotus tapahtui koulun sisätiloissa. Käynnissä ei ollut oppitunti, hän täsmentää.
Sivistysjohtaja Kai Perttu kertoo, että koulussa järjestettiin välittömästi kriisiapua oppilaille. Hän luonnehtii päivää järkyttäväksi.
Tämänhetkisen käsityksen mukaan tekijä oli kuljettanut teräaseen mukanaan koululle. Sivistysjohtajan mukaan kyseessä ei ollut koulun tiloista peräisin oleva esine.
Tapauksella oli muutamia silminnäkijöitä.
– Siinä on ollut pienehkö joukko koulutovereita, jotka ovat tahtomattaan mukaan joutuneet. Kun akuutti tilanne saatiin purettua ja uhri vietyä hoitoon, niin koululla järjestettiin heti kriisiapua. Sitä ovat antaneet psykiatrinen sairaanhoitaja, kuraattori ja terveydenhoitaja, sivistysjohtaja kertoo.
Ylivieskalaisessa yläkoulussa on noin 400 oppilasta. Heidät passitettiin kesken päivän kotiin puukotuksen jälkeen.
Sivistysjohtaja Kai Pertun mukaan koululla ei toistaiseksi ole mitään tietoa teon motiivista.
– Motiivi varmaankin selviää poliisitutkinnassa. Tutkinta on vielä kesken, enkä voi spekuloida asialla, hän sanoo.
Puukottaja lähti poliisin matkaan selvittelemään asiaa. Puoli neljän aikaan iltapäivällä poliisi tiedotti tutkivansa tapausta tapon yrityksenä. Epäilty oli poliisin mukaan ilmoittautunut itse virkavallalle teon jälkeen.
– Poliisi aloitti tutkinnan paikkatutkinnalla ja epäillyn puhuttamisella, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Uhrin tila on poliisin mukaan vakaa. Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Ilkka Piispasen mukaan epäiltyä kuulustellaan tarkemmin keskiviikon aikana.
Puukotuksen motiivi ei toistaiseksi ole valottunut virkavallallekaan.
Kaisaniemen koulun oppilaat passitettiin kotiin aamupäiväisen väkivallanteon jälkeen. Sivistysjohtajan mukaan tapaukseen on suhtauduttu suurella järkytyksellä.
– Kyllä tämä on ollut järkyttävä ja murheellinen päivä koulussa, mutta myös meillä täällä Ylivieskan sivistyspalveluissa ja kaupungissa. Eihän tällaista voi sanoin kuvata ja voi odottaa tapahtuvan, Perttu sanoo.
Kaisaniemen koulussa järjestetään opetusta vuosiluokilla 7-9. Oppilaita koulussa on yli 400. Koulu sijaitsee Ylivieskan keskustan tuntumassa.
Korjattu haastateltavan nimen kirjoitusasu kello 15.30.