Kolmelle vakavia vammoja kuorma-auton ja henkilöauton nokkakolarissa Siikalatvalla - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Kolmelle vakavia vammoja kuorma-auton ja henkilöauton nokkakolarissa Siikalatvalla

Palomestarin mukaan ajokeli oli turmapaikalla onnettomuuden tapahtuessa varsin huono.

25.11. 14:38

Kolme henkilöautossa matkannutta ihmistä sai vakavia vammoja, kun heidän ajokkinsa ja kuorma-auto ajoivat nokkakolarin Ouluntiellä Siikalatvalla torstaina. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrottiin, että turma tapahtui Jylhänrannan paikkeilla lähellä Uljuan kahvilaa ennen puoltapäivää.

Paikalla ollut palomestari lisäsi, että kaikki kolme henkilöautossa ollutta jouduttiin leikkaamaan irti romuttuneesta ajokista.

Poliisi selvittää muun muassa sitä, kumpi ajokeista oli päätynyt vastaantulevien kaistan puolelle.

Palomestarin mukaan ajokeli oli turmapaikalla onnettomuuden tapahtuessa varsin huono.

Ouluntien eli Nelostien liikenne ohjattiin kolarin jälkeen turmapaikan ohi vuorotellen yhtä kaistaa pitkin. Liikennehaitta jatkui pitkälle iltapäivään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?