Oululaisnuorten hengenvaaralliselle villitykselle tuli loppu - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Oululaisnuorten hengenvaarallinen villitys otti torstai-iltana lisäkierroksia, mutta nyt sille tuli loppu – poliisi: ”Hienosti tehty”

Kerrostalon katolle johtaviin portaisiin asennettiin perjantaina jämerä kulkueste. Nuorten toimintaa lähietäisyydeltä seurannut Ilkka Pulkkinen kertoo, että nuoret yrittivät vielä torstai-iltana viedä mopoa talon katolle.

Nyt jämerä kulkueste estää kulun kerrostalon katolle.

30.7. 17:34

Ilta-Sanomat uutisoi torstaina, että arviolta kouluikäiset nuoret ovat kiipeilleet Oulun keskustan kupeessa sijaitsevan yli kymmenenkerroksisen talon katolle temppuilemaan sähköpotkulaudoilla.

Lue lisää: Nuorten keskuudessa leviää hengenvaarallinen villitys Oulussa – poliisilta vakava varoitus

Ongelmasta alun perin ilmoittanut, saman kadun varrella asuva Ilkka Pulkkinen raportoi perjantaina, että nyt nuorten hengenvaaralliselle villitykselle on laitettu piste. Pulkkisen mukaan nuoriso laittoi vielä torstai-iltana toimintaansa lisää kierroksia ja yritti viedä mopoa talon katolle.

Perjantaiaamuna talon rakennuttaneen yrityksen edustajat asensivat katolle nousevan portaikon eteen jämerän kulkuesteen. Pulkkinen kävi katsomassa asennustöitä ja uskoo, että nuoriso pysyy jatkossa poissa rakennuksen katolta.

Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että poliisi suhtautuu iloiten ripeään toimintaan ongelman ratkaisemiseksi.

– Hienosti tehty, esimerkillistä toimintaa, johtokeskuksesta kommentoidaan.

OULUN poliisista vahvistettiin torstaina, että poliisille oli tullut villitykseen liittyen ainakin yksi tehtävä maanantaina 26. heinäkuuta. Poliisin johtokeskuksesta kerrottiin, että tehtävä koski nuoria, jotka olivat kiivenneet rakennuksen katolle temppuilemaan sähköpotkulaudoilla.

Tehtävä oli kuitenkin keskeytetty, koska nuoret olivat poistuneet paikalta ennen poliisipartiota.

Poliisi pystyy puuttumaan asiaan menemällä paikalle ja selvittämällä tilannetta.

– Isännöitsijä vastaa rakennuksesta, poliisista sanotaan.

Poliisista korostettiin, että on vaarallista kiipeillä rakennusten katoille. Poliisi myös toivoi vanhempien käyvän asiasta vakavaa keskustelua.

– Ensisijaisesti vanhempien pitää kasvattaa lapsia, eikä poliisin tarvitse puuttua, ettei satu mitään vakavaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?