Robotit asentavat kohta tekoniveliä Oulussa – robottikäsivarsi on kirurgia tarkempi - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Robotit asentavat kohta tekoniveliä Oulussa – robottikäsivarsi on kirurgia tarkempi

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tehdään kaikkiaan vuosittain noin 2 000 tekonivelleikkausta. Kahdella robotilla tehdään 800 leikkausta vuodessa.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa otetaan käyttöön kaksi Mako-robottia.­

4.3. 11:58

Oulun yliopistollinen sairaala (Oys) on hankkinut kaksi tekonivelten asennuksessa käytettävää robottia. Niitä aletaan käyttää polvi- ja lonkkaleikkauksissa viikolla 15.

Polvi- ja lonkkaleikkauksiin soveltuva tekonivelrobotti on noin metrin korkuinen robottikäsivarrella varustettu laite. Tekonivelrobotteja on eri puolilla maailmaa käytössä noin tuhat.

Euroopassa laitteita on toistasataa, mutta vastaavaa ei ole vielä muualla Pohjoismaissa käytössä. Ouluun hankittava laite on Stryker AB:n valmistama Mako-robotti.

Robottiavusteisessa leikkauksessa potilaalle tehdään tietokonekuvauksen jälkeen yksilöllinen leikkaussuunnitelma, jonka leikkaustiimi toteuttaa robotin avulla. Kone varmistaa, että polven tai lonkan luu muotoillaan sahalla tai jyrsimellä juuri suunnitelman mukaiseksi.

Kirurgin työtä robotti ohjaa potilaan luustosta tehdyn kolmiulotteisen mallinnuksen avulla.

– Robotin leikkausjälki on perinteistä tekonivelleikkausta tarkempi, jolloin luuta ympäröivien pehmytkudosten vaurioita voidaan välttää. Esimerkiksi polvileikkauksessa robottikäsivarsi ohjaa kirurgin käyttämää sahaa ja estää terää etenemästä pehmytkudoksiin, kertoo Oysin tekonivelkirurgian vastuulääkäri Ari-Pekka Puhto.

Tekonivelrobotissa käytetään erilaisia leikkausinstrumentteja riippuen toimenpiteestä. Kuvan robotit on varustettu polvileikkaukseen käytettävillä instrumenteilla.­

Lonkan tekonivelen asennuksessa lonkkakupin asettaminen oikean syvyyteen ja kallistukseen on haastavaa. Puhdon mukaan tyypillinen vaiva lonkkaleikkauksen jälkeen on jalkojen pituusero, ja tätä pysytään robotin avulla välttämään käsityötä paremmin.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tehdään kaikkiaan vuosittain noin 2 000 tekonivelleikkausta, joista uusintaleikkauksia on noin 300.

Robottien hankinnan tavoitteena on parantaa leikkausten laatua tarkemmalla tekonivelten asennuksella sekä samalla vähentää uusintaleikkausten tarvetta. Kahdella robotilla arvioidaan tehtävän noin 800 leikkausta vuosittain.

– Uusintaleikkauksista suuri osa tehdään pari vuoden sisällä, jolloin virheasennot paljastuvat. Nykyiset tekonivelet ovat pitkäikäisiä, eikä materiaalien kulumisen takia enää tarvita juurikaan uusintaleikkauksia kuten aiemmin, Puhto kertoo.

Oysissa tehdyn tutkimuksen mukaan uusintaleikkauksen kustannus on liki 20 000 euroa, joten niiden vähentämisellä on merkittävä taloudellinen vaikutus.

Laitteen käyttöikä on noin 10 vuotta, jolloin robottien hankintahinnan arvioidaan tulevan säästöinä takaisin muutaman käyttövuoden jälkeen.

– Olemme laskeneet, että robotti-investoinnin välitön kustannus 10 vuoden käyttöajalla on noin 5,5 miljoonaa euroa. Robotin avulla voidaan parantaa leikkausten laatua ja nopeuttaa potilaan toipumista, mistä saadaan merkittävä kustannussäästö, Puhto selvittää.

Oysin laskelmien mukaan näin saavutettu säästö ylittää 10 vuoden käyttöajalla robottihankinnan aiheuttamat lisäkulut ja sitä kautta investointi on potilaalle, sairaalalle ja potilaan kotikunnalle taloudellisesti kannattava hankinta.

Robottiavusteisia leikkauksia varten koulutetaan kaikki tekonivelkirurgiaa tekevät ortopedit ja tekoniveltoimintaan osallistuvat hoitajat. Koulutukset alkavat kahden viikon sisällä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?