Hiihtolomalaisia käännytetty länsirajalla takaisin – koronatestistä kieltäytymisestä voi saada sakot - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Hiihtolomalaisia käännytetty länsirajalla takaisin – koronatestistä kieltäytymisestä voi saada sakot

Lapin aluehallintoylilääkäri: ”Fyysistä pakkoa käyttäen koronatestejä ei tule ottaa.”

Ruotsin poliisi on käännyttänyt tavallista enemmän autoilijoita takaisin Suomeen hiihtolomakauden aikana.­

2.3. 20:13

Etelä-Suomen hiihtolomat ovat näkyneet länsirajan liikenteessä. Tornion rajanylityspaikan päällikkö Tapio Kulmala kertoo, että esimerkiksi viime viikonloppuna rajaliikenne vilkastui ja Ruotsin poliisi käännytti Haaparannalta tavallista enemmän autoilijoita takaisin Suomeen.

– Pohjoiseen menevät ja sieltä takaisin palaavat näkyivät rajaliikenteessä, Kulmala vahvistaa.

Tornion kautta länsirajan ylittää joko Ruotsiin tai Suomeen päin päivittäin noin 6 000 ihmistä. Viikonloppuisin liikennemäärät laskevat.

Maanantaina voimaan tullut kaikkien maahan tulevien ohjaaminen terveystarkastukseen ei tuonut rajaliikenteeseen suurta muutosta.

– Rajatarkastuksia tehdään normaaliin tapaan ja tulijat ohjataan kaupungin terveystarkastuspisteelle. Jos tulijalla on todistus negatiivisesta koronatestistä tai viimeisen kuuden kuukauden aikana sairastetusta koronasta, niin hän voi esittää ne meille ja jatkaa matkaansa suoraan, Kulmala selvittää.

Tornion kaupungin terveystarkastuspisteen pääsee ohittamaan sujuvasti, jos mukana on todistus sairastetusta koronasta tai negatiivisesta testituloksesta, sanoo Tornion rajanylityspaikan päällikkö Tapio Kulmala.­

Lapin aluehallintovirasto on määrännyt Rovaniemen, Kemin, Tornion, Inarin, Kittilän, Kolarin, Pellon, Sallan, Ylitornion ja Utsjoen kunnat järjestämään terveystarkastuksen kaikille henkilöille, jotka tulevat maahan niiden alueella sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta.

Lisäksi avi määräsi Lapin sairaanhoitopiirin järjestämään terveystarkastuksen kaikille henkilöille, jotka tulevat maahan Enontekiön ja Muonion kuntien alueella sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta.

Määräys on voimassa maaliskuun ajan ja se ei koske tavaraliikennettä.

Terveystarkastuksen sisällöstä päättää Lapin aluehallintoylilääkäri Sari Kemppaisen mukaan tarkastuksen toteuttaja. Tarkastuksen sisältö vaihtelee tapauskohtaisesti.

– Terveystarkastus voi olla esimerkiksi henkilön haastattelua sen selvittämiseksi, missä määrin hän on altistunut koronavirukselle. Tarkastukseen voi kuulua myös erilaisten dokumenttien tarkastamista, esimerkiksi todistus aiemmin otetusta koronatestistä tai sairastetusta taudista. Osana terveystarkastusta voidaan ottaa koronatesti, Kemppainen toteaa.

Terveystarkastuksesta kieltäytyville tehdään yksilökohtainen arvio siitä, onko perusteltua määrätä henkilö pakolliseen terveystarkastukseen ja/tai määrätä tarkastuksesta kieltäytyjä tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.

Kemppainen huomauttaa, ettei koronatestejä tule koskaan tehdä fyysistä pakkoa käyttäen. Testistä kieltäytyvä saattaa kuitenkin syyllistyä terveydensuojelurikkomukseen.

– Terveydensuojelurikkomuksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi, hän sanoo.

Ylitornion rajanylityspaikalla rajan yli tuleva ohjataan tarvittaessa terveystarkastukseen terveyskeskukseen, jossa on myös rajanylittäjiä palveleva koronatestauspiste.

Ylitornion johtavan lääkärin Kari Askosen mukaan rajavalvonnasta on ohjattu koronatestiin koko valvonnan aikana vain muutama ihminen.

– Niin sanottuun pakollisen koronatestiin on tullut rajalta vain kolme maahan tulijaa. Terveystarkastuksia emme ole tehneet vielä yhtään, hän kertoo.

Tornion rajanylityspaikalla tehdään päivittäin noin 300 koronatestiä. Testausta varten on palkattu lisää noin 30 työntekijää.

Avoterveydenhoidon osastonhoitaja Marianne Junes-Leinonen sanoo, että maahan tulijalle tehtävä terveystarkastus on Torniossa pääosin koronatesti.

– Jos siitä kieltäytyy, niin tehdään haastattelu ja sen perusteella lääkäri määrää karanteeniin tai asiakas vapautetaan testin perusteella, Junes-Leinonen sanoo.

Tornion johtavan lääkärin Jukka Ronkaisen mukaan ketään ei voida ottaa väkisin testiin.

– Testiä ei tehdä väkisin missään tilanteessa. Tarvittaessa joudutaan olemaan yhteydessä aviin ja harkitsemaan karanteeniin määräämistä saatujen tietojen perusteella, hän selvittää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?