Autoja murskaksi ja ihmisille vammoja – valtava määrä lunta vyöryi teollisuushallin katolta autojen päälle Oulussa: ”Olisi voinut käydä todella huonosti” - Oulun seutu - Ilta-Sanomat

Autoja murskaksi ja ihmisille vammoja – valtava määrä lunta vyöryi teollisuushallin katolta autojen päälle Oulussa: ”Olisi voinut käydä todella huonosti”

Muutama ehti pelastua täpärästi autoon sisään.

Pudonneet lumet aiheuttivat suuria vaurioita pysäköidyille autoille.­

25.2. 17:43

Kaksi ihmistä loukkaantui, kun lumet tulivat rytinällä alas teollisuushallin peltikatolta Oulun Toppilassa. Kyseessä on tyhjillään oleva teollisuusrakennus.

Siilotien varteen oli pysäköity kymmenkunta henkilöautoa.

– Noin puolet ajoneuvoista on kärsinyt pahoja vaurioita lumen painon vuoksi, asemamestari Jaakko Tuikka kertoo tilanteesta.

Tuikka kuvaa, että lunta tuli katolta valtavat määrät. Katolla oli pakkaantuneet koko talven lumet.

Ensimmäinen lämpimän aurinkoinen päivä laittoi lumimassat liikkeelle. Lumet putosivat 15 metrin korkeudesta.

Tuikka kertoo, että kaksi ihmistä ehti pelastua täpärästi. He pääsivät autoihin sisälle ennen kuin lumet rysähtivät maahan.

– Se oli tosi täpärä tilanne. Olisi voinut käydä todella huonosti.

Pudonneet lumet aiheuttivat suuria vaurioita pysäköidyille autoille. Autojen kattoihin tuli vaurioita ja kylkiä meni ryttyyn. Muutama ajoneuvo siirtyi 4–5 metriä sivusuunnassa lumen voimasta.

Palomiehet jäävät päivystämään kadulle. Lunta on vielä tulematta kolmannes katon pinta-alasta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?